Hae
JohanOnFitness

Uusi aluevaltaus!

Osa mun seuraajista on varmasti asiaan jo törmännyt, mutta halusin myös blogissa asiasta mainita. Olen tehnyt kokonaan uuden aluevaltauksen, josta olen superinnoissani. Mikä uusi aluevaltaus on?

Mistä kaikki sai alkunsa

Olimme aika pitkään Monnan kanssa suunnitelleet tapahtumaa, joka on suunnattu kaiken kokoisille vaikuttajille. Lähtökohtana oli, että voisimme lanseerata tapahtuman missä kaiken kokoiset vaikuttajat oppisivat jotain uutta.

Somevaikuttajien määrä on kasvanut räjähdysmäisesti ja periaatteessa kuka vaan voi kasvaa vaikuttajaksi. Halusimme tarjota sisältöä, jonka avulla jokainen pystyy onkimaan ne vinkit ja keinot miten omalla someuralla pääsee eteenpäin.

Nykyisin pelkät seuraajamäärät eivät enää riitä, vaan pitää osata myös brändäytyä oikein, olla suunnitelmallinen ja pystyä tarjoamaan yrityksille yhteistöitä, joista on konkreettista hyötyä. Tietoa on saatavilla kaikkialta ja jopa liikaa, jonka takia meidän tapahtuma vetääkin yhteen ne oikeasti merkitykselliset stepit.

Puheenvuorot

Saimme tapahtumaan puhujaksi Emmi Lehtomaan, joka tunnetaan somemanagerina. Hän manageeraa isoja tähtiä ja on oikea Instagram-velho. Emmi puhuu tapahtumassa miten henkilöbrändiä voi luoda ja kehittää somessa ja mikä ylipäätään on somen rooli henkilöbrändäyksessä.

Minä tulen puhumaan tapahtumassa siitä mitä asioita yritykset vaikuttajasta haluavat. Olen itse toiminut niin vaikuttajana, kuin median ostajana, joten omaan niin sanottua ”insight-tietoa” miten vaikutajayhteistöissä vaikuttajat valitaan. Kerron myös esimerkkejä minkälaisia yhteistöitä vaikuttajat voivat yrityksille tarjota.

Monna Pursiainen tulee puhumaan siitä miten hänestä on kasvanut kokopäiväinen somevaikuttaja. Monna kertoo oman tarinansa, josta tapahtumaan osallistujat pääsevät ammentamaan inspiraatiota omalle uralleen.

Tapahtuman päättää yhteenkootut vinkit siitä mitä tulee tehdä, jos haluaa ottaa someurallaan seuraavan isomman askeleen.

Vaikuttajan somepaja

Tervetuloa Vaikuttajien Somepaja-tapahtumaan 23.2.2019. Tapahtuma on suunnattu kaiken kokoisille vaikuttajille sekä vaikuttajiksi haluaville.

Tapahtuman ohjelma

KUINKA KEHITTYÄ SOMEN AMMATTILAISEKSI? EROTU JOUKOSTA – TEE VAIKUTUS!

– Miten rakentaa menestyvä henkilöbrändi somessa? / Emmi Lehtomaa, somemanageri

– Mitä yritykset haluavat somevaikuttajasta? Minkälaisia yhteistyömahdollisuuksia yrityksen ja vaikuttajien välille voi rakentaa? / Johanna Varis, operatiivinen johtaja ja markkinointialan ammattilainen

– Miten tulla menestyväksi somevaikuttajaksi! / Monna Pursiainen, ammattibloggaaja

– Vinkit kuinka viedä oma somevaikuttaminen seuraavalle tasolle!

– Tapahtumassa aamiainen & goodie bag mukaan!

Tapahtuman tiedot

Tapahtuma järjestetään 23.2.2019 klo 10-13 Erottajan Kasinolla, osoitteessa Erottajankatu 7 A, 00130 Helsinki.

Tapahtuman hinta 69 € / osallistuja.

Sitovat ilmoittautumiset osoitteeseen: tapahtumat@vaikuttajamedia.fi

Tapahtumaan mahtuu vain rajallinen määrä osallistujia.

Tervetuloa!

Saako äiti tuntea näin

Nyt on ensimmäinen kokonainen työviikko päivätöissä takana. Viikko on mennyt pelottavan nopeasti. Työpäivät täyttyvät kokouksilla ja normaali työkiire on palannut arkeen. Töihin paluu on tehnyt kyllä hyvää mulle, tunnen taas olevani oma itseni.

Töihin paluun fiilikset

Musta on ollut ihan mahtavaa mennä töihin. Saan keskittyä ns. ”yhteen” asiaan ja kaiken lisäksi kahvinkin saa juoda rauhassa. Musta oli ihana olla Theon kanssa kotona, mutta viimeiset kuukaudet vanhempain vapaalla oli kyllä raskaita. Kun lapsi lähtee liikkumaan, niin sitä joutuu koko ajan olemaan älyttömän skarppina ja mitään ei pysty tekemään rauhassa.

Jo muutaman työpäivän jälkeen tuntui siltä, että ihan kun en olisi edes ollut poissa. Työ rupesi heti sujumaan rutiinin omaisesti, vaikka mun työssä ei selkeitä rutiineja edes ole.

Toki mulla on takaraivossa se, että Theo on päiväkodissa. Mietin kyllä pitkin päivää, että mitenköhän hänellä menee ja toivottavasti kaikki on hyvin. Työpäivän loppu puolella tunne vahvistuu ja haluan nopeasti hakemaan Theon päiväkodista.

Saako äiti tuntea näin

Välillä mulle tulee ihan huono omatunto siitä, että haluan niin kovasti olla töissä. Tunteet on todella ristiriitaisia. On haikeaa, että en vietä enää päiviä Theon kanssa kahdestaan, mutta samalla en mistään hinnasta haluaisi olla enää kotona. Todella vaikea kuvailla tätä tunnetta. Päivisin mulla on ikävä Theoa ja samalla nautin luksuksen omaisesti, että voin syödä lounaani rauhassa.

Onhan se sääli, että arkisin mulla ja Theolla on 2-3 tuntia yhteistä aikaa, ennen kuin hän menee nukkumaan. Se ehkä mua raastaa eniten. Yritän kyllä toistella alitajuntaani, että suurin osa lapsista on päiväkodissa ja tällainen elämä on ihan normaalia.

Kaikista tuntemuksista huolimatta mua ei selvästi ole rakennettu kotiäidiksi, vaan käyn töissä todella mieluusti. Ikävästä huolimatta.

Onko teillä töihin paluu herättänyt samoja tuntemuksia?

LUE MYÖS: ITKUA, RAIVOA JA KYYNELEITÄ? MITEN MENI ENSIMMÄINEN TARHAPÄIVÄ? TÄSTÄ