Hae
JohanOnFitness

Identiteettikriisi

Identiteettikriisi – siitä kärsin juuri nyt. Tämä kriisi on itseasiassa ollut päällä jo jonkun aikaa, melkein vuoden. Kriisissä on ollut selvästi eri vaiheita, joita on määritellyt tietyt elämäntapahtumat.

Identiteettikriisi – Ura, äiti vai uraäiti?

Olen aina ollut aika uraorientoitunut. Ennen Theoa mulla oli selkeä visio siitä, miten haluan elämäni rakentaa ja missä järjestyksessä. No elämähän ei tietenkään mene niin, kuin sen suunnittelee ja Theo kertoi tulostaan elämäni projektiaikataulun mukaan aivan väärällä rivillä. Vaikkakin näin jälkikäteen mietittynä hän saapui elämääni juuri, eikä melkein oikeaan aikaan. Theo kumminkin muutti elämäni täysin ja hänen ansioistaan olen tämä ihminen mikä olen nyt.

Olen itseasiassa nyt siinä pisteessä, jolloin ajattelin saavani ensimmäisen lapsen; Olen päässyt urallani tiettyyn pisteeseen ja olen naimisissa. Tästä opittua, ettei elämässä tosiaankaan tarvitse tehdä asioita tietyssä järjestyksessä, vaan elämä vain tapahtuu.

Rakastan tehdä töitä ja kiireinen työviikko antaa mulle paljon enemmän, kuin mitä se ottaa. Poden siitä välillä huonoa omatuntoa. Saako ”äiti-ihminen” nauttia näin paljon töistään ja ajasta pois oman lapsen luolta? Eikö kaikkiin meihin äiteihin olekaan puhallettu ripausta kanelia, tuoksukynttilöitä ja riittämättömyyden tunnetta vanhempana? Miten minä, joka rakastaa lastaan ja myös töitään saattaakin tuntea itsensä silti riittäväksi? Joko minussa on jokin tosi pahasti vialla tai sitten olen löytänyt aarteen sisäisen sateenkaaren päästä. Tämä on se hetki, kun identiteettikriisi iskee. Saanko sittenkään tuntea tätä rauhaa?

Kamppailua ajasta

Toki välillä sydämessä muljahtaa, kun kello kolmen kokous venyy viiteen. Mietin vain päässäni, että nyt pitäisi keretä kotiin, että kerkeän edes vähän aikaa leikkiä Theon kanssa. Onneksi suurimmaksi osaksi ajasta pääsen kotiin juuri silloin, kun olin suunnitellut. Toki joskus tehdään töitä 7 päivää viikossa, mutta onneksi yleensä töiden jälkeen on aikaa lukea kirjaa, leikkiä autoilla, halitella, sumitella ja olla vain lähekkäin.

Vaikka ura ja työ on intohimo, niin Theo kumminkin merkitsee ylitse kaiken muun. Millään muulla ei loppupelissä ole merkitystä. Kaikista inspiroivankin työpäivän jälkeen Theo aina muistuttaa mikä on elämässä tärkeintä.  Iltaisin kun laitan Theolle yöpukua päälle hän yleensä vetää mut ihan kiinni itseensä ja halaa mua pitkään. Mikään ei voita sitä hetkeä.

Ura, äiti vai uraäiti. Valitsen ne kaikki. Ei pelkästään ura, ei pelkästään äiti, mutta ei myöskään kokoaikainen uraäiti. Olen äiti 100% ajastani. Sitä faktaa ei poista mikään. Rakennan uraani ja nautin siitä, mutta se ei sulje pois, etten olisi hyvä ja rakastava äiti. Uraäiti on leima, joka tietyllä tavalla kuulostaa jopa negatiiviselta. Eihän miehistäkään puhuta nimellä uraisä. Olemme ihan yhtä lailla tasa-arvoisia ja hyviä töissä käyviä vanhempia, niin isät kuin äiditkin. Vaikka tituleeraan itseäni uraäidiksi, koska mielestäni se tiivistää hyvin kaksi elämäni isoa osa-aluetta, niin silti en halua sen termin täysin määrittelevän itseäni. Olen myös kauhuelokuvien rakastaja, ihminen, joka vihaa sukkia, ainainen oppija, halauksia kaipaava, rakastava, mutta analyyttinen minä, vaimo, äiti ja se uraäiti.

Lue myös: Viikko Vuoristoradassa 

2 kommenttia

  1. Laura kirjoitti:

    Itsekkin sitä painii erilaisten ”roolien” kanssa. Minulla on samanikäinen poika kuin sinulla. En koe saavani elämääni sisältöä pelkästään olemalla äiti vaikka lastani rakastankin. Tekstistä poiketen, olet todella kaunis noissa kuvissa!

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Kiitos kun kommentoit. 🙂 Joo näinhän se osalla juurikin on. Oi kiitos paljon. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *