Hae
JohanOnFitness

Joutuuko lapsemme puheterapiaan

Joutuukohan Theo puheterapiaan. Se on asia mitä olemme nyt jo jonkin aikaa kotona miettineet.

PuheterapiaAN VAI EI?

Keväällä kävimme Theon 1, 5 v neuvolassa ja siellä kyseltiin paljon Theon puheen kehityksestä. Theo ymmärtää todella hyvin puhetta ja yksittäisiä sanoja. Hän ei vaan itse yritä matkia / toistaa näitä sanoja. Ei silloin, eikä vieläkään.

Lapsemme lähti kävelemään alle vuoden ikäisenä ja hänen motorinen kehitys on ollut mun mielestä todella hyvä. Theo kiipeilee, hyppii, pomppii ja tasapainoilee. Hän juoksee hurjaa vauhtia ja vauhdissa muuttaa suuntaansa ketterästi. Olen luonnollisesti lukenut, että yleensä ne lapset ketkä lähtevät ajoissa liikkeelle saattavat oppia hieman hitaammin puhumaan.

Neuvolassa keskustelimme mitä sanoja Theolta tulee ja meidän tuli kertoa konkreettisia esimerkkejä mistä tiedämme Theon ymmärtävän.  Esimerkkejä oli paljon ja saimmekin neuvolasta ns. lohdutusta siitä, että pääasia on, että Theo ymmärtää puhetta. Meitä kumminkin kehotettiin ottamaan yhteyttä marraskuussa, jos Theo ei selvästi ala hakemaan enemmän uusia sanoja. Tällöin olisi hyvä aloittaa puheterapia.

Turhautumista ja kannustusta

Huomaan, että Theoa itseä ärsyttää, etten aina ymmärrä häntä. Hän yrittää niin kovasti joskus sanoa mitä haluaa, mutta turhautuu kun en ymmärrä. Olen nyt näissä tapauksissa aina nostanut Theon syliin ja pyytänyt häntä näyttämään mitä haluaa. Useimmiten tilanteet raukeavat näin.

Viime aikoina yksittäisiä sanoja on tullut hieman enemmän, mutta ne ei vaan jostain syystä jää ns. ”päälle”. Eli Theo saattaa sanoa, vaikka korva ja osoittaa korvaansa. Sitten meneekin kuukausi, ennen kuin sanoo saman sanan uudelleen.

Viimeisimmät opitut sanat on ollut uuma (kuuma), kenkä ja rapu. Sanoja, joita hän hokee viikoittain, on kumminkin vasta 10-15.

Katselemme paljon kuvakirjoja ja näytän hänelle, suomenkielistä piirrettyä, jossa itse myös osoitan asioita ja kerron mitä ne ovat Theolle. Yritän artikuloida selkeästi ja kannustaa puhumaan.

Omat fiilikset ovat aika ristiriitaiset. Marraskuun alussa tulee kaksi vuotta täyteen. Toki olen hieman huolissaan, vaikka isoa syytä ei vielä edes ole. On myös jotenkin sydäntä raastavaa katsoa Theon turhautumista, kun en vain ymmärrä häntä. Ihana olisi kuulla Theon puhetta ja olla vielä enemmän myös sanallisessa vuorovaikutuksessa hänen kanssaan.

Minkä ikäisenä teillä alettiin puhumaan?

Lue myös: Hääbudjetti

8 kommenttia

  1. Sanna kirjoitti:

    Älä vielä murehdi turhia?.

    Itse stressasin, kun esikoinen ei meinannut millään alkaa puhumaan. Samanikäinen lauloi vieressä ihan sujuvasti ”Ihhahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa jne.”, kun mun tyttö sanoi ihan yksittäisiä sanoja. On muuten myös motorisesti tosi hyvin kehittynyt.

    Tytön korvat tuubitettiin korvakierteen vuoksi 1v9kk iässä ja sen jälkeen puheen kehitys lähti ihan huomattavaan lentoon (näin kuulemma voi käydä korvalapsille, kun korvat paranevat ja kuulo paranee). Sitten vielä lopetin häneltä päivisin tutin käytön ennen 2v. syntymäpäivää (jätin unitutin). Nyt tyttö 2v4kk papattaa kuin papupata.

    Eli pienessä ajassa voi tulla ihan yhtäkkiä kehitystä!

  2. Lis kirjoitti:

    Meidän lapsi ei puhut juuri mitään ennen 2v synttäreitä. 1v 11kk asti sanoja oli käytössä ehkä 10. Sitten just 2v paikkeilla sanoja alkokin tulemaan ihan rutkasti ja nyt 2kk 1kk puhuu jo lauseita ja sanavarasto kasvaa päivittäin. Eli kehitys tapahtui ihan yhtäkkiä. En osannut missään vaiheessa olla huolissani, koska selkeästi ymmärsi paljon, motorisesti kehittyi aika aikaisin (kiipeily ym) ja mulla itselläkin puhe tuli aika myöhään.

  3. Tintti kirjoitti:

    Theo oppii varmasti! Muutos voi tapahtua hyvinkin nopeasti ja yllättäen. Oma noin samanikäinen poika alkoi puhua 1,5v kohdalla ja nyt puhuu 3 sanan lauseita ?

  4. Minttu kirjoitti:

    Moi? kyllä se puhe siitä kehittyy..itsellä on kanssa kokemusta ja ehdin olla jo aika huolestunut nuorimman pojan kohdalla..onneksi turhaan? tosiaan meille sanottiin 2v neuvolassa että pitäs mennä puheterapiaan koska sanoja ei tullut mutta ymmärsi kaiken. Poika on syntynyt huhtikuu 2016 ja oppi kans kävelee ennen yhtä vuotta. 2.5 vuotiaana tuli muutamia sanoja ja sit viime joulun jälkeen puhe kehittyi huimaa vauhtia nyt 3v neuvolassa sano et puhe on kehittynyt huimasti eikä puheterapiaa tarvita. Tiedän tunteen kun huolestuttaa mutta kyllä se puhe vielä tulee…ottaa oman aikansa? se on kuitenkin hyvä että ymmärtää puhetta? terveisin: saman kokenut?

  5. Aa kirjoitti:

    Meidän tyttö lähti kävelemään 11kk iässä ja samaan aikaan alkoi tulemaan ekat sanat. 1v täytettyään uusia sanoi alkoi tulemaan hurjaa vauhtia ja päälle 1v tuli jo lyhyitä lauseita. Nyt 1v7kk ja puhuu hirveästi ja toistaa kaiken minkä kuulee. Mut lähipiirissä on melkein 2v poikia, ketkä ei puhu vielä sanaakaan. Ehkä se on pojilla jotenkin yleisempää?

  6. Johanna kirjoitti:

    Otsikon pitäisi ennemminkin olla ”pääseekö puheterapuaan”. Itse työskentelen lastentarhaopettaja ja sinne puheterapiaan ei niin vaan päästä, vaikka oikeaa tarvetta olisi . Tuntuu olevan aika tiukassa se että ennen 3v ei saa lähetettä. Riippuu toki kunnasta ja terveydenhoitajasta. Omani sai heti 1v, mutta tässä kohtaa ei toki ollut kyse puheesta vaan syömättömyydestä ( tarkistavat myös muita suun motoristia ongelmia).
    Mutta teidän tapauksessa ei mielestäni mitään syytä huoleen. Tuossa iässä se ymmärtäminen on vielä se mittari ei puheen tuotto. Jos saatteko lähetteen käynti on tod. näk yhden kerran tsekkaus että ymmärrys kunnossa ja sit jäädään vielä odottelemaan sanoja. Omassa työssä on tullut paljon vastaan lapsia jotka ovat lähes puhumattomia ja sit yht’äkkiä lähellä 3-vuotispäivää alkavat puhua ja lauseita kerralla. Mutta toki itsekin olisin huolesta soikea jos OMA lapsi ei puhuisi 2-vuotiaana vaikka tiedän sen olevan vielä normaalia. Lapsen oloa toki paljon helpottaisi jos saisi itsensä ymmärretyksi. Tässä kohtaa voisi koittaa ottaa tukiviittomat käyttöön. Ne eivät ole mitään vain erityislasten juttuja vaan tukevat ihan kaikkien lasten kielen kehitystä. Puhelimesta löytyy esim. viito appi. Niitä voi ottaa ihan pikkuhiljaa vaikka pari sanaa ja lisätä omaa tahtiaan.

  7. Milli kirjoitti:

    Ammattini puolesta ymmärrän sun huolen! Oma poika taas alkoi puhua jo ennen kävelemään oppimista, niin vertaistukea ei ole antaa. Vinkkaan sulle kuitenkin tukiviittomista, jotka aivan ehdottomasti kannattaa ottaa heti käyttöön (luultavasti puheterapiassa niitä käytetään)! Etsi netistä sellaisia viittomia, mitkä Theoa kiinnostaa/olis tarpeellisia (auto, traktori, pupu tms ja maito, leipä jne) ja ota yks kerrallaan käyttöön. Liität ne ihan normaaliin puheeseen, esim kun kysyt haluatko leipää, niin viitot sen leivän. Mä käytin tukiviittomia pojalle 10kk ikäisestä, on varmasti tukenut sitä kielen oppimista 🙂 Aika pian hän myös viittoi itse 2 viittomaa, vaikkei puhunut vielä.

  8. Paulus Kälkäjä kirjoitti:

    Moi!

    Haluaisin rohkaista ja välittää kannustusta tärkeän asian tiimoilta! Oot selvästi orientoitunu lapsesi puheen kehityksen asioihin. Vaikuttaa siltä, että tuet lastasi jo monin hyvin tavoin. Puheterapiassa lapsesi ja hänen lähipiirinsä saa monenlaista tukea ja ohjausta asiantuntijalta, tavoitteena tukea puheen kehitystä niin ettei lapsesi tarvitsisi turhautua pyrkimyksessään tulla ymmärretyksi. Puheterapiaan lähteminen ei millään muotoa ole merkki lapsen tai vanhemman epäonnistumisesta; puhumaan opitaan mallista, ja osa meistä tarvitsee oppimiseen toisia vahvempaa tukea. Itse ajattelisin niin, että pääseekö lapseni puheterapiaan. 🙂 Kaikkea hyvää lapsesi elämään!

    -Valmistumaisillaan oleva puheterapeutti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *