Hae
JohanOnFitness

Saako väsymystä sanoa ääneen

Mulla on ollut todellinen flow päällä viimeiset puoli vuotta. Oon saanut sellaisia asioita aikaan mitä en olisi ikinä voinut edes kuvitella. Nyt sitten iski väsymys, jota osasin odottaa.

Viimeiset puoli vuotta

Mun äitiysloma loppui tammikuussa, jolloin perheessämme alkoi ns. normaali arki. Theo meni päiväkotiin ja itse palasin takaisin toimistotyöhön. Perinteisen kello 8-16 toimistotyön lisäksi mulla on ollut todella monta rautaa tulessa.

Vaikuttajamedia sai heti alkuunsa tuulta alleen ja saavutimme melkein koko vuoden tavoitteen jo ensimmäisen kvartaalin aikana. Bloggaajia lanseerattiin huimaa tahtia ja kehitimme Even kanssa portaalin toimintaa koko ajan. Lanseerasimme heti helmikuussa myös Vaikuttajamedian henkilökortit, joilla saa etuuksia yhteistyöyrityksiltä koko vuoden ajan. Toimistoarjen lisäksi illat / viikonloput on täyttynyt sopimuksilla, hallinnollisilla asioilla, markkinoinnilla, jne.

Samaan aikaan Vaikuttajatapahtumia tehtiin Monnan kanssa hyvää tahtia. Vaikuttajatapahtumia onkin ollut koko ajan vähintään kerran kuukaudessa. Tapahtumiin liittyy miljoona asiaa mitä tulee operoida ja tehdä, jotka jokainen vie oman aikansa. Samalla vaikuttajarekisterin kasvattaminen jatkui taustalla.

Monnan kanssa lanseerasimme myös vaikuttajien koulutukset ja e-kirjasarjan sekä viimeisimpänä vaikuttajan intensiiviryhmät syksylle.

Tässä samalla olen ylläpitänyt ja kehittänyt omaa blogia ja somekanaviani.

Eli summasumarum: Hommaa on riittänyt. Näiden kaikkien yhdistäminen lapsiperhearkeen, jossa toinen tekee vuorotyötä vaatii toki veronsa. Olihan meillä tosiaan tossa myös noi meidän häät, jotka piti sivussa tuottaa. 😀

FLOW vs VÄSYMYS

Olen itsekin tiedostanut, että mulla on ollut menossa jokin momentum / flow. Tiedän, että olen ollut kuin duracel pupu, joka ei uskalla pysähtyä, jottei vaan flowlle käy mitään.

Häiden jälkeen huomasin itsessäni turnausväsymystä, joka on ihan luonnollista hääurakan seurauksena.

Mulla on hieman väsymystä edelleen ilmassa ja mun flow ei tällä hetkellä pistä parastaan. En toki voi olettaa, että  samanlainen tahti jatkuisi 24/7. Elämä on vuoristorataa ja aina ei voi mennä ”täysii”. Tiesin, että jossain vaiheessa tulee pieni breikki myös mulle, vaikka pidänkin itseäni suht koht superihmisenä. 😀

Kynä ei kumminkaan ole onneksi täysin tippunut, vaan saan edelleen hyvin asioita aikaiseksi. Niiden eteen joutuu vain tekemään hieman enemmän ponnisteluja. Onneksi on kahvia ja perjantaina vielä jotain hyvin eritystä sellaista. Siitä muuten lisää myöhemmin. 😉

Toki väsymykseen vaikuttaa myös vaihtelevat yöunet ja 3 viikon antibioottikuuri. Välillä Theo nukkuu hyvin ja välillä heräilee taas niin monta kertaa yössä, ettei kannata edes laskea, jottei ketuta liikaa. Kolmen viikon antibioottikuuri loppuu huomenna. Onneksi! Ehkäpä olo kohenee myös sen myötä.

Lue myös: HÄÄSOMISTEET TÄSTÄ

SEURAA MYÖS INSTAGRAMISSA!

5 kommenttia

  1. Nina kirjoitti:

    Kiitos rehellisyydestä! Musta on hieman pelottavaa seurata kuinka paljon teet kokoajan kaikkea. Elämä on hei tässä ja nyt. Theo hetken vain pieni. Toivon niin ettet joskus kadu että teit töitä vain kokoajan. Harjoittele rajaamista! Luota muihin! Jaa töitä! Oot kyllä mieletön tehopakkaus ja ehdottomasti työn ja äitiyden voi yhdistää mutta muista priorisoida lapseen ja parisuhteeseen kaikista eniten. Ne on tärkeimmät just nyt! 😍 Rakkautta!

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Kiitos kommentista. Kyllä mä silti kaikista projekteista huolimatta koen, että oon paljon myös Theon kanssa. 🙂 Mulle jotenkin se, että elämä on tässä ja nyt tarkoittaa just sitä, että pitää saada kauheasti aikaiseksi asioita, koska eletään vaan kerran. Vaikka toki olisi hyvä että väillä se tarkottaisi mulle sitä pysähtymistä. 🙂 <3

  2. Sanna Laitinen kirjoitti:

    Sä olet kyllä todellinen superihminen! Monesti oon miettinyt, että miten ihmeessä sun aika riittää kaikkeen. Ihanaa että on intoa, ja ihanaa että oot odottanut väsähtämistäkin, ja (ehkä? 😀 ) annat itsellesi riittävästi myös lepoa 🙂

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Kiitos Sanna. 😀 Joo onhan tässä ollut aikamoinen vauhti päällä, joten jotenkin sitä osasi odottaa sitä hetkellistä väsymystäkin. 🙂 Joo kyllä kesällä otetaan vähän rennommin. 🙂 <3

  3. Nina kirjoitti:

    Keho on uskomaton! Vaikka mieli ei vielä pystyis pysähtymään niin keho pakottaa. Kuuntele kehoa, se kertoo tärkeitä viestejä. ♥️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *