Hae
JohanOnFitness

Juhannuksen jälkeen odotetaan joulua

Viime perjantaina oli LuKLabelin vaikuttajatapahtuma, jossa olin tällä kertaa myös itse vaikuttajan roolissa. Tilaisuus oli Iso-Roban Espresso Housessa ja mukana oli myös muita vaikuttajia. Tapahtumassa pääsimme suunnittelemaan mille tämän vuoden LuKLabelin joulukalenteri voisi näyttää ja mitä sen suunnittelussa näin asiakkaan näkökulmasta voi ottaa huomioon. Tilaisuudessa jokainen päästi luovuuden valloilleen ja vaikuttajilta kumpusi hyviä ideoita.

Mitä joulukalenteri merkitsee mulle

Joka ikinen vuosi ostan aina joulukalenterin. Yleensä se on se surullisen kuuluisia euron suklaakalenteri, jonka suklaatkaan ei oikein maistu millekään. Oon monesti miettinyt, että miksi mä edes ostan tän. Luulen, että joulun odotus ja siihen kuuluvat muistot ja tunteet lapsuudesta saa mut vuosi vuodelta ostamaan sen joulukalenterin. Joulussa on sitä jotain. Vaikka se onkin itselle täysin lasten juhla, koska en edes tykkää jouluruuasta, niin silti odotan joulua yllättävän paljon. Joulukalenteri jotenkin vain kuuluu jouluun.

Joulukalenteri osaksi sisustusta

Jos markkinoille tulee, jotain noin kaunista mitä vilaukselta jo tapahtumassa näin, niin ehdottomasti haluan panostaa tänä vuonna meidän joulukalenteriin. Nyt Theokin tajuaa jo jotain, joten haluan ottaa hänet mukaan avaamaan joulukalenteria ja osaksi tätä perinnettä.

Joulukalenteri voi tosiaan olla myös osa sisustusta ja sitä pystyy hyödyntämään myös muina vuosina. Rakennehan ei tällaisissa elementeissä ole kertakäyttöinen.

Juhannuksen jälkeen odotetaan joulua

Tämä on jotenkin niin ”suomalaista”. Joulun jälkeen odotetaan Juhannusta ja Juhannuksen jälkeen taas Joulua. Ne kaksi koko vuoden kohokohtaa.

Vaikka pidän molemmista juhlapäivistä, niin en pysty elämään arkeani vain jotain tiettyä päivää odottaen. Elämä koostuu arjesta ja tässä hetkessä elämisestä. Seuraava iso juhlapäivä on meidän häät toukokuussa. Niitä kyllä odotan ja paljon!

Sain LuKLabelilta ihan mahtavan hääkirjan, johon voi täyttää missä me ollaan x:n kanssa tavattu, kuka teki aloitteen, eka suudelma, kosinta, jne. Mukana on myös hauska visa, jossa on tiukkoja kysymyksiä parisuhteesta. Samaan kirjaan saa laitettua myös polttarikuvat, hääkuvat, jne. Eli meidän koko tarina. Se oli aivan ihana. Kiitos paljon tästä kirjasta LuKLabelille. 

LUE MYÖS: VOIKO POLITIIKKA TULLA PARISUHTEEN VÄLIIN TÄSTÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *