Hae
JohanOnFitness

Lapsena tahdoin olla joku muu

Tahdon aloittaa tämän kirjoituksen sillä, että mulla on ollut ihana lapsuus. Olen ollut onnekas, että mut on kasvattanut mun molemmat vanhemmat, joilta molemmilta oon aina saanut rakkautta ja huolenpitoa.

En ole ikinä tuntenut, että en olisi ollut rakastettu. Vanhemmat antoivat mulle kaiken ja vielä enemmän, josta oon aina todella kiitollinen.

Lapsena tahdoin olla joku muu

En tiedä kuinka yleistä tällainen ajattelu lapsilla / nuorilla on, mutta itsellä tämä ajatus on ollut mun mielessä, niin pitkään, kuin muistan. Olin päiväkoti-ikäinen ja mun paras ystävä oli naapurissa asuva kuvan kaunis tyttö. Hän oli mua vuoden vanhempi, pitkä, hoikka, kaunis ja kiltti kuin mikä. Itse olin hyvin syönyt. ? Muistan, miten mun äiti kehui tätä naapurin tyttöä ja ehkä sitä kautta mulle itselle muodostui myös mielikuva tästä täydellisestä tytöstä.

Yksi erityinen hetki on jäänyt mun mieleen. Kiikuimme meidän pihalla ja meillä molemmilla oli Neon väriset Lambada hameet ja napapaidat. Mietin kiikkuessani, että miksi minä en näytä samalta kuin ystäväni. Ajatelkaa, että olin tosiaan päiväkoti-ikäinen. Näin jälkikäteen ajateltuna ihan kamalaa ja surullista. Ei noin pienen ihmisen tulisi ajatella moisia. Jos nyt voisin mennä ajassa taaksepäin aikuisena, niin sanoisin sille pienelle tytölle, että on täydellinen ja hänen ei tarvitse verrata itseään muihin.

Nuoruus ei muuttanut tilannetta

Ala-asteikäisenä samat ajatukset jatkuivat edelleen. Tahdoin aina olla joku muu. Joku kauniimpi, suositumpi, hoikempi, jne. En kokenut olevani hyvä sellaisena, kuin olen.

Tätä samaa kuvastaa hyvin myös se, että mun pukeutumistyyli vaihtui aina ystäväseuran mukaan. Eli aika usein! Peilasin itseäni muihin ja hain sillä selvästi hyväksyntää.

Muutto Helsinkiin antoi uuden alun, mutta ei muuttanut mitään

Olin 14 vuotias kun koko perheemme muutti Helsinkiin. Vaikka sydänystävät jäivät Joensuuhun, olin jostain syystä helpottunut uudesta alusta. Oli kiva aloittaa kokonaan uudessa paikassa. Ajattelin, että täällä voin olla kuka vaan.

Kun muutin Helsinkiin, kävin heti ostamassa koulua varten kokonaan uudet vaatteet. Hah. Silloin oli muodissa ne traktorikengät, Dakinen reppu, pitkä farkkutakki. Sellaiset sitten hankin. Sain onneksi heti paljon ystäviä, joten uuden koulun aloitus meni omalta osaltani todella hyvin. Ajatukseni eivät kumminkaan olleet muuttuneet. Ystäväporukasta löytyi aina se joku, jota ihannoin, joka olisin mieluummin ollut. Sinänsä todella jännä juttu, koska rakastin esimerkiksi meidän kotia. Muutimme Joensuusta Töölöön juuri valmistuneisiin kerrostaloihin, josta oli kävelymatka Hietsuun. Tykkäsin kodistamme, pidin meidän elämästä, mutta silti sitä haaveilin jostain muusta.

Mistä kaikki johtui

En usko, että tälle on jotain yhtä tiettyä syytä, miksi olen lapsena ja nuorena ajatellut näin. Luulen, että se on ollut monen asian summa. Siihen on varmasti vaikuttanut esim. mun sukulaisten laihdutusbuumi, joka on pienestä pitäen kommunikoinut alitajuisesti mulle sitä, että pitää muuttua / olla laiha kelvatakseen. Siihen on vaikuttanut omalta osaltaan myös se, että itse en ikinä ollut se ”suosittu” ja lukioiässä koin vielä koulukiusaamista. Kaikki on kumminkin hyvin ristiriitaista, koska pystyin ulospäin näyttämään todella itsevarmalta tilanteessa, kuin tilanteessa. Pääni sisällä kävin kumminkin henkistä kamppailua.

Tästä kaikesta huolimatta koen, että mulla oli onnelinen lapsuus. Jokainen lapsi / nuori käy varmasti mielessä niitä omia kamppailujaan ja se myös kuuluu kehitykseen ja kasvamiseen.

Aikuisuus on opettanut itsensä hyväksymistä

Myönnän, että olen joutunut tekemään paljon töitä sen eteen, että olen oppinut hyväksymään itseni ja saanut itseluottamusta. Olen tehnyt elämäntaparemontin, kilpaillut bikini fitneksessä ihan vaan näyttääkseni itselleni, että voin ja saavuttanut elämässä isoja asioita.

Ikä on kasvattanut itseluotamusta ja sitä ei enää ole niin ”tiukka” itselleen. Elämä on helpottunut aika paljon uuden ajatusmaailman myötä.

Kaikista suurin muutos omassa mielessä on kumminkin tullut äitiyden myötä. Kun katson Theoa, niin näen mun kaikista suurimman saavutuksen; oman lapsen.

On paljon asioita, joita haluan hänelle opettaa ja yksi tärkeimmistä on se, että kaikki me ihmiset olemme erilaisia ja se erilaisuus on rikkauksista suurin. Hän on täydellinen juuri sellaisenaan. <3 Haluan luoda Theolle lapsuuden, jossa rakastamisen ja huolenpidon lisäksi tuen hänen kasvua ja kehitystä, opetan itsensä hyväksymistä, ihmisten kunnioittamista, reiluutta, tasapainoa ja rakkautta. Ennen kaikkea rakkautta itseä ja muita kohtaan. Lapsuus, jossa lapsi saa olla lapsi ilman maailman murheita harteillaan.

LUE MYÖS: PÄIVÄKODIN TULIAISIA TÄSTÄ

Päiväkodin tuliaisia

Theolla alkoi tammikussa päiväkoti, josta tuli heti ensimmäisen viikon jälkeen tuliasena Theolle korvaulehdus. Ei mennyt pitkään, kun tuosta taudista tarttui mulle kamala flunssa.

Nyt sitten olen pitänyt sormia ristissä joka päivä, ettei tarttuisi heti mitään muuta. Päiväkodin ovessa on milloin mitäkin varoituksia: Täitä löydetty, Enderorokko, vatsatauti, jne.

Onhan se mukava jättää lapsi päiväkotiin, kun ovessa huomaa varoitukset.

Torstaina soi puhelin

Torstaina sain töihin puhelun, että Theolla on vatsatauti. Olin niin turhautunut. Ei se auttanut kun hakea kipeä lapsi kotiin. Theon vatsatauti kesti onneksi vain muutaman päivän.

Itsellä olo pysyi hyvänä viikonlopun ja ajattelin, että ihme on tapahtunut: vatsatauti ei osunut mun kohdalle. Valitettavasti olin väärässä, nimittäin maanantaina illalla valtasi huono olo ja yöllä aloitin oksentamaan.

Mitä seuraavaksi

Nyt on sitten podettu flunssa ja vatsatauti. Seuraavaksi tulee varmaan se Enderorokko ja ne täit.

Mua kyllä varoiteltiin, että päiväkodin ensimmäinen vuosi voi olla yhtä sairastamista. Varoituksista huolimatta en ajatellut sen olevan ihan tällaista.

Mä vaan tahtoisin, että koko perhe olisi terve ja voisimme elää täysin tavallista arkea. Se taitaa olla nyt liikaa pyydetty.

Herra x on selvinnyt kaikista taudeista. Eli hänelle ei tartu sitten yhtään mikään. Voi kun Theo saisi tuon X:n vastustuskyvyn.

Posin kautta

Yritän pitää mielen positiivisena. Tämä nyt kuuluu asiaan ja päivä kerrallaan mennään. Näinhän se on lapsiperheissä aina. Ikinä ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan.

Onneksi taudit ovat sentään Theon kohdalla menneet aika nopeasti ohi.