Hae
JohanOnFitness

Onko arki palannut meidän perheeseen

Toissa viikolla Theolle iski paha korvatulehdus ja flunssa, jonka takia Theo joutui olemaan koko viikon poissa päiväkodista. Tällä viikolla Theon sijaan, minä olen ollut kipeänä. Eli meidän arki ei ihan vielä ole saanut tuulta alleen.

Toinen viikko päiväkodissa

Itse olin maanantain ja tiistain poissa töistä, mutta uskaltauduin kumminkin keskiviikkona jo toimistolle. Vaikka olin alkuviikon kotona, niin Theo oli tietenkin päiväkodissa, koska mun toipumisesta ei olisi muuten tullut yhtään mitään.

Theon toinen viikko päiväkodissa meni tosi hyvin. Aina kun minä tai herra x veimme Theon, niin hän jäi iloisena vaan leikkimään. Theo ei ole kertaakaan itkenyt, kun hänet on jätetty päiväkotiin.

Pääosin Theo syö päiväkodissa hienosti, joskus jopa kaksi lautasellista. Muutaman kerran on nyt syönyt kuulema huonommin, mutta toivottavasti on vain ohimenevä juttu.

Päiväunet hän nukkuu erinomaisesti, jota ainakin mä jännitin eniten.

Arkea kiitos

Itse olen ollut koko viikon puolikuntoinen, jonka takia päätin viikonlopunkin ottaa ihan rennosti. Mä niin haluaisi vain tasaista arkea. Mitään muuta en toivo. Haluaisin, että koko perhe pysyttäisiin terveenä ja arki rullaisi rutiinin omaisesti päivästä toiseen.

Oma elämä on sen verran hektistä, että en toivoisi mitään ns. ylimääräisiä kommervenkkeja. Tämä saattaa tietenkin olla vain toiveajattelua, koska eikös lapsiperhearki koostu juurikin niistä kommervenkeista.

Arki ei siis ole vielä palannut meidän perheeseen sellaisena kuin olin toivonut, mutta jospa ensi viikko olisi meille suotuisampi.

LUE MYÖS: PIENIN JA SUURIN KUUKAUSIPALKKANI TÄSTÄ

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *