Hae
JohanOnFitness

Pienin ja suurin kuukausipalkkani

Raha on se mikä kiinnostaa, jonka takia halusin jakaa teille oman urani pienimmän ja suurimman kuukausipalkkani. Luonnollisesti en yritysten nimiä sen enempää voi avata, mutta pystyn kertomaan kyllä mitä työtä olen tehnyt.

Pienin kuukausipalkkani

Pienimmän kuukausipalkan olen saanut työurani alussa, jolloin olin asiakaspalvelutehtävissä n. 13 vuotta sitten. Työpäiväni oli perinteinen 8 tuntia päivässä ja 5 kertaa viikossa. Työnkuvaani kuului ottaa vastaan asiakapalvelupuheluita ja auttaa asiakkaita tilauksissa, palautteissa, jne. Työ ei ollut stressaavaa ja työilmapiiri oli mukava. Olin käytännössä koneella koko päivän, luurit päässä ja asiakaspalveluhenkinen asenne mielessä.

Täällä tienasin kuukaudessa n. 1600 euroa.  Palkka on tietenkin brutto eli tuosta lähti vielä normaalisti verot pois.

Olen toki ollut nuorena myös sivutöissä, jolloin tienasin vain 800 euroa kuukaudessa, mutta en laske sitä tähän mukaan, koska kyseessä ei ollut kokopäivätyö.

Suurin kuukausipalkkani

Uskokaa tai älkää, mutta suurin kuukausipalkka on mulle tullut n. 10 vuotta sitten. Tein töitä b2b-myyjänä, jossa myin uutta johdolle suunnattua konsultointipalvelupakettia. Kyseessä oli puhtaasti provisiopalkkaus, ilman mitään takuupalkkaa.

Tein töitä ainoastaan 5,5 tuntia päivässä, 5 kertaa viikossa. Työhön kuului olla yhteydessä yritysjohtoon ja tykittää konkreettista myyntiä.

Täällä tienasin parhaimpana kuukautena n. 4 500 euroa (brutto). Olin töissä täällä kolme vuotta ja kuukausipalkka vaihteli siitä 3 000 eurosta siihen 4 000 euroon.  Riippuen siitä miten kauppaa syntyi. Oli joskus huonojakin kuukausia, mutta silloin ne oli luokkaa 2000 e / kk.

Vuositulot eivät itsessään olleet kumminkaan mielettömän isot palkasta huolimatta, koska pidin vuodessa yhteensä noin 2 kuukautta palkatonta lomaa. Voin sanoa, että oli kyllä ihan luksusta. 😀

Aikansa kumminkin kutakin. Kolme vuotta tätä tein ja sitten tuli fiilis, että on aika kääntää omalla uralla sivua. Tuosta alkoikin matkani markkinoinnin ja median pariin, josta olen askel askeleelta päässyt etenemään urallani. Hetkeäkään en ole katunut. Saan tehdä niin makeita juttuja työkseni, että pikku tyttönä en olisi ikinä uskonut.

Haluatteko paljastaa mikä on ollut teidän huonoin / paras kuukausipalkka?

LUE MYÖS: MAANANTAI ALKOI KASVOT HAPPINAAMARILLA TÄSTÄ

8 kommenttia

  1. Nina kirjoitti:

    Mieleniiintoinen postaus! 👍😊Voitko kirjoittaa bloggauksen hyvistä ja huonoista puolista? Mikä motivoi? Auttaa jaksaa? Mikä taas ärsyttää? Oletko koskaan pohtinut lopettavasi?

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Moikka, Kiitos kommentista. Kyllä voisin tuosta aiheesta myös kirjoittaa. Kiitos vinkistä. 🙂

  2. Ooo kirjoitti:

    Huonoin oli ensimmäinen työpaikkani mansikkamyyjänä. Pomoni maksoi pimeänä käteen 6e/h. Paras palkka oli viimeisimmässä työpaikassani (asiakaspalveluhommia) ja se oli 2500€.

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Moikka,
      Kiitos paljon kommentista ja että jaoit nämä kanssamme. <3

  3. mariem kirjoitti:

    Huonoin palkkani on kun aloitin työelämän 16v, silloin lähtöpalkka oli 6€/h (ei taida nykyään olla laillistakaan :D), koulun ohessa töitä että sai tienattua rahat lukion kirjoihin ja ajokorttiin. Opiskelin hyvän ammatin (ja kävin samalla töissä), tällä hetkellä kuukausipalkka 6500-9000€ riippuen vuoroista. Verotus toki syö niin että nettoa jää vähän yli puolet. Olen oppinut ettei raha ole tärkeää, onnellisuus ei riipu palkasta. Tietenkin raha helpottaa elämää. Joskus ärsyttää kateellisten kommentit isoista tuloista ja helposta elämästä, ihan samalta laudalta sitä on ponnistettu 😀

    Kiva postaus, harvoin kukaan kertoo palkkaansa julkisesti. Mielestäni rahasta voisi keskustella enemmänkin julkisesti mutta asiallisesti.

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Moikka, kiva kun kommentoit! Joo ei ole tänä päivänä kyllä laillista. Hieno juttu, että olet saanut itsellesi noin hyvän ammatin. Vau! 🙂 Joo rahasta mun mielestä pitää uskaltaa puhua, juurikin asiallisesti. Vaikka en nyt tässä nykyisiä tulojani jakanutkaan, koska koen sen olevan epäkorrektia, musta oli kiva kertoa, että mitä on ollut huonoimmillaan ja joksus parhaimillaan. 🙂

  4. Lukija kirjoitti:

    Huonoin oli siivoustyöt 2000-luvun alkupuolella, noin 900€/kk ja nyt paras yrittäjänä 2800-4000€/kk. Tässä välissä tienasin vuosia 2200€/kk.

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Kiitos kommentista ja siitä, että jaoit tämän. <3 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *