Hae
JohanOnFitness

Kumppani vastaa: Mitkä 3 asiaa minussa ärsyttää eniten

Nyt halusin antaa pallon herra x:lle ja kysyinkin, että mitkä 3 asiaa minussa ärsyttää kaikista eniten. Olisi ehkä pitänyt olla kysymättä, mutta ehkäpä voin ottaa näistä opikseni. 🙂

Mun hiukset on muuten Clipsin käsialaa. Ihanaa kun hiukset on pysynyt näin vaaleana. 🙂

Mitkä 3 asiaa minussa ärsyttää eniten

1. Vastapestyjen vaatteiden kaappiin laittaminen

Herra x pesee meillä aina pyykit ja asettelee ne sitten kuivina meidän sohvalle viikattuina. Häntä kuulema ärsyttää etten laita niitä heti paikalla kaappiin. 😀 Okei myönnän, että pahimmillaan ne saattavat olla siinä päivän. Mun mielestä se ei silti ole kyllä kovin paha tapa. 😀

2. Typerät puheet

Hänen mielestään mussa ärsyttää se, että annan vertauskuvia asioista, jotka oikeasti ei ole verrattavissa millään lailla keskenään.  No munhan mielestä ne jollain tavalla aina on verrattavissa, mutta x:n mukaan ei todellakaan ole. Sen myönnän, että välillä saatan vähän liioitella asioita, mutta olen kotoisin Joensuusta, niin eikös se ole ihan normaalia. 😀

3. En sano tarpeeksi usein, että rakastan

Tän kritiikin otan kyllä täysin vastaan. Olen vähän sellainen, että kun kerran sanoo rakastavansa, niin sitä ei tarvitse montaa kertaa toistaa. Mä kyllä kerron jos tilanne muuttuu. 😀 Eli en ole ihan joka viikko asiasta muistuttamassa. X selvästi haluaisi kuulla tätä enemmän, joten tässä lupaan nyt petrata. Mun mielestä sen rakkauden voi osoittaa miljoona kertaa enemmän niillä teoilla, kuin sanoilla.

Kaikissa on ärsyttäviä piirteitä

Sehän on vaan fakta, että jokaisessa parisuhteessa tulee vastaan tilanteita, joissa toinen ärsyttää. Joskus enemmän ja joskus vähemmän. Parisuhteessa kuuluu mun mielestä sietää tiettyyn pisteeseen saakka asioita, koska ei ihmistä pysty ihan kokonaan muuttamaan. Tottakai asioissa voi petrata ja miettiä miten nämä voisi tehdä toisin, mutta jotkut asiat kannattaa vaan antaa olla. Jos mua ärsyttää x:ssä joku juttu, niin kyllä mä alkuun mietin, että onko toi nyt maailman loppu ja jaksanko nyt alkaa nalkuttamaan asiasta. Joskus sitä pääsee helpommalla puolin ja toisin, kun on vaan hiljaa. 😀

Yksi kommentti

  1. Nina kirjoitti:

    Mites toistepäin? 😊😊

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *