Hae
JohanOnFitness

My Weekend

My Day sijaan halusin tehdä tällä kertaa my weekendin eli kerron minkälainen viikonloppu meillä oikein oli. Herra x oli pe-su vapailla, joten oli ihana olla useampi päivä putkeen perheen kesken.

Perjantai

Perjantaina menimme yhdessä lounaalle, jonka jälkeen menimme kyläilemään herra x:n mummon luokse. Kylässä vierähti muutama tunti ja Theo oli ihana oma itsensä. Hän esitteli kävelytaitojaan ja otti konttausspurtteja pitkin asuntoa. 😀

Tämän jälkeen käytiin kaupassa, Filmtownissa ja hakemassa kotiin perhepizza. Eli meillä oli pizzaperjantai. Kotona leikittiin Theon kanssa ja hän nukahti siinä kahdeksan maissa.

Me ruvettiin x:n kanssa katsomaan leffaa ja siinä se ilta vierähtikin.

Lauantai

Lauantaina olin seurana, kun x ja Theo kävi lounaalla. Lounaalta mentiin kauppakeskukseen, josta itse halusin Jungle Juice Barin smoothien mun lounaaksi. Kävimme myös kahvilla. Ostimme Theolle jouluasua varten punaisen bodyn sekä joulutossut.

Tämän jälkeen menimme x:n äidille, jossa olimme muutaman tunnin. Theo jäi sinne hoitoon ja menimme x:n kanssa ravintolaan syömään. Ravintolasta menimme istumaan iltaa x:n ystäväpariskunnan luokse, jossa olimmekin noin kymmeneen.

Theo oli mummolassa ja hän oli siellä leikkinyt, käynyt saunassa sekä kylvyssä. Me menimme x:n äidille myös yöksi, mutta nukuimme eri kerroksessa kuin Theo. Theo nukkui herra x:n äidin ja hänen miehensä kanssa samassa huoneessa omassa sängyssä. Oli nukkunut yön kuulema superhyvin.

Kiitos herra x:n äidille hoitoavusta. Oli kyllä ihana viettää aikaa aikuisten kesken.

Sunnuntai

Meillä oli todellakin ”slow morning”. Oltiin herra x:n äidin luona yli yhteentoista ja sitten vasta lähdettiin liikenteeseen. Menimme tästä kauppakeskukseen syömään ja ostamaan joulukoristeita. Kävimme samalla kahvilla mun äidin ja hänen miehensä kanssa sekä kaupassa.

Loppupäivä ja ilta menikin sitten rauhallisissa tunnelmissa kotona. Tai no niin rauhallisissa mitä voi 1 v taaperon kanssa odottaa. 😀

2 kommenttia

  1. Memmu kirjoitti:

    Moi! Saanko kysyä, miten paljon teillä menee ulkona syömiseen kuukaudessa? Ihan hyvällä vaan kysyn 🙂

    • Johanna / JohanOnFitness kirjoitti:

      Moikka, en mä ole koskaan laskenut. Kai siihen jonkun verran kuluu. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *