Hae
JohanOnFitness

Theo 1 Vuotta

Apua! Mun vauva ei todellakaan enää ole vauva, vaan TAAPERO. Mihin koko vuosi on oikein mennyt! Haikein mielin katselen Theon vauvakuvia., vaikka samalla olen niin ylpeä siitä miten Theo on kasvanut ja kehittynyt.

Viimeisen kuukauden aikana Theo on oppinut kävelemään niin, että pidän hänen sormestaan vain kiinni. Eli varmasti lähtee pian kävelemään ilman mitään apua. Hän on oppinut seisomaan ilman tukea, heittämään femmat ja selaamaan kännykkää sormellaan. Tämä viimeisin on jotain ihan uskomatonta. 😀 Diginatiivi, todellakin.

Theo sanoo äiti ja iti aivan selvästi ja juttelee paljonkin omia juttuja. Varsinkin aamuisin.

Tämän kuukauden aikana yöt ovat helpottaneet ja paljon. Theo saattaa nukkua jo useamman kerran viikossa läpi yön heräämättä kertaakaan. Tottakai edelleen on vaikeampia öitä, mutta ne ovat sellaisia, että Theo herää esim. 3-4 aikaan ja ei vaan saa uudelleen unen päästä kiinni. Sitten valvotaan yhdessä reilu tunti. Jos on vinkkejä tähän antaa, niin otan mielelläni!

Hauska uusi taito on tekonauru! Se kuulostaa niin huvittavalta! 

Haikein mielin hyvästelen vauvavuoden ja avaan uuden vaiheen meidän lapsiarjessa. Tänään ja huomenna juhlitaan Theon synttäreitä. Niistä teen sitten erillisen postauksen.

Hyvää syntymäpäivää rakas Theo! <3 

Ps. Hauska sattuma, että Vaikuttajamedian  Sormet suuhun -blogin nuorimmainen viettää myös tänään 1 v -synttäreitä. Meillä on lapset syntynyt siis samana päivänä. 🙂 Onnea myös Leonille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *