Hae
JohanOnFitness

Miksi En Osaa Vain Olla

Kohta tulee tasan vuosi siitä, kun jäin äitiyslomalle. Vuosi on mennyt uskomattoman nopeasti. Olin elänyt vuosia uraputkessa ja rakastin haasteita, uuden oppimista ja hektistä elämäntyyliä.

Raskauden myötä olin kumminkin pystynyt asennoitumaan pieneen breikkiin. Ajattelin, että ehkäpä pieni tauko työelämästä tekeekin hyvää ja kerrankin voi vain olla. Ajattelin, että elän nyt puolitoista vuotta sellaista seesteistä ja kiireetöntä elämää.

Miten sitten kävikään?

Olin ottanut itselleni ylimääräisen projektin ja vielä synnytyssairaalasta lähettelin projektiin liittyviä työsähköposteja. 😀 Kun Theo syntyi, niin pystyn ottamaan muutaman kuukauden vauvakuplan, joka teki kyllä hyvää.

Hyvin nopeasti alkoi kumminkin oma sisäinen ääneni miettimään taas, että mitäs sitä seuraavaksi. Sain äitiysloman aikana kehitettyä blogia pidemmälle ja tällä hetkellä voin puhua ihan jo bloggaajan työstä. Tämä vie päivittäin aikaa ja vaatii paljon työtä, joka ei näy lukijoille päin.

Blogin lisäksi halusin jotain enemmän. Nyt vuoden aikana olen vastannut yhden yrityksen somesta. Sekin on ollut jotain pientä kivaa, joka ei ole kumminkaan vienyt paljoa mun aikaa.

Yhdessä vaiheessa kirjoittelin myös uraan liittyviä artikkeleita yhdelle toiselle sivustolle. Just for fun.

Tällä hetkellä on kulissien takana menossa yksi isompikin projekti, josta en voi vielä teille kertoa. Se on työllistänyt joka ikinen päivä ja vaatinut suunnitelmia, strategiatyöskentelyä, budjettien pyörittämistä ja multitaskausta joka suuntaan. Se on ollut juuri sitä mun ominta ja olen nauttinut joka hetkestä.

Joillekin tällainen elämäntyyli ei vain sovi, mutta itse pidän siitä, että on hommaa ja haastetta. Rakastan inspiroitua ja saada ideoita. Ja mikä parasta, että pääsee vielä viemään ne toteutukseen asti.

Kyllä mä joskus aina mietin, että voi miten helpolla sitä pääsisi, jos ei olisi tällainen persoona. Voisi vain olla ja nauttia kiireettömästä ja stressivapaasta elämästä. Sellainen ei vain olisi mua ja mä varmaan kuolisin, jos pitäisi vain olla.

2 kommenttia

  1. ida ihana kirjoitti:

    Ajankohtainen aihe myös itselle 😊 Kaikki me ollaan myös tän suhteen vähän erilaisia, mutta silloin tällöin pysähtymistä ja vain olemista kaivataan me kaikki. Se tylsyys on joskus myös tilaisuus pysähtyä kuuntelemaan itseään, mahdollisuus luovuudelle ja oppimiselle, kun ei voi mennä vain suorittamalla 😊
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *