Hae
JohanOnFitness

Flow Ja Tyrmäystipat

Kaikille Flow-festivaalit eivät ole yksi kesän kohokohdista. Esimerkiksi minulle.

Monta vuotta sitten kävin Flowssa useampana vuotena putkeen. Kuuluinhan hieman genreen työskennellessäni mainostoimistossa. Olen kyllä aina pitänyt siitä, miten kyseiset festarit on tuotettu. Siellä on ihania eri alueita, joiden visuaalisuuteen on panostettu ja mahtavia pieniä yksityiskohtia somisteissa. Yleensä siellä on ollut vain muutama sellainen artisti, joka on aidosti napannut, mutta näin avoimena ihmisenä olen kyllä päässyt tutustumaan uusiin, itselle tuntemattomiin artisteihin.

Edellisellä kerralla kun olin Flowssa (en muista edes vuotta), niin kaikki ei mennyt niin kuin olisi pitänyt. Olimme työporukan kanssa toimistolla ottamassa muutaman lasin kuohuvaa ja lähdimme kaikki yhdessä alueelle jo heti päivällä. Vointi oli hyvä ja alla oli tosiaan vain muutama lasillinen kuoharia. Kun pääsimme alueelle, niin kävin ostamassa yhden siiderin, joka tarjoiltiin muovisesta lasista. Menin odottamaan työkavereita yhdelle pystypöydälle, jossa oli myös muita ihmisiä. En yhtään muista, että ketä tai minkä näköisiä.

Tuosta hetkestä alkoi black out. Seuraavan kerran havahduin n. 3-4 tunnin päästä naisten vessan kopista. Ei mitään käsitystä, miten olin sinne päässyt ja mitä oli tapahtunut tuona aikana. Ihan karmea fiilis. Olo oli ihan kamala; oksetti, vapisutti ja huimasi. Tajusin heti tehdä kumminkin tilannetsekin. Kaikki vaatteet päällä, reppu selässä. Ainoa viety asia oli iPhone. Asia oli todella selkeä. Joku oli jossain vaiheessa tiputtanut avoimeen lasiini jotain mitä sinne ei kuulu.

No siinä sitä sitten oltiin. Kännykkä kadoksissa ja piti löytää silloinen avopuoliso ja päästä kotiin. Todennäköisyys löytämiselle oli ihan mitätön. No mikä tuuri sattuikaan, että yksi kaveri käveli vastaan, kun poistuin pyörryksissä vessasta. Selitin hänelle tilanteen ja hän numeropalvelun kautta sai hankittua ex-puolison ja hänen kavereidensa puhelinnumerot. Onneksi yksi vastasi ja pääsin heidän luokseen.

Lähdimme heti kotiin, jossa oksensin melkein koko yön ja aamun. Ihan kamala kokemus, mutta luojan kiitos ei tapahtunut mitään muuta kuin, että kännykkä vietiin.

Seuraavana päivänä soitin työkaverit läpi ja kysyin olivatko he nähneet mua siinä pöydässä missä heitä odotin. He sanoivat, että olin häipynyt ennen kuin olivat tulleet takaisin ja olivat yrittäneet kyllä soittaa. Musta kamalinta oli se, että muistissa oli niin monen tunnin aukko.

Tämän jälkeen en ole festareilla käynyt. Ei mulle kumminkaan jäänyt mitään kammoa, mutta opin, että avoimien lasien kanssa tulee olla todella tarkkana ihan joka paikassa.

Tarinalla sinänsä on kyllä onnellinen loppu. Kiitos omien Sherlock-taitojen! Löysin puhelimeni viikon päästä, kun se laitettiin takaisin päälle. Käytin etsinnässä Find my iPhone -ominaisuutta. Se ohjasi minut yhdelle asunnolle ja lopulta sain puhelimeni takaisin. Se oli kuulema ostettu joltain ”käytettynä”.

Joo mulle sattuu ja tapahtuu, mutta pysyn positiivisena ja otan kaikki tapahtumat mahdollisuutena oppia jotain uutta. Joskus sitten kantapään kautta.

Ja tein kyllä rikosilmoituksen asiasta, vaikka tiesin ettei asialle voi mitään. Halusin vain tiedottaa asiasta poliiseja, jos esim. näin olisi sattunut useammalle ja kyseessä olisi jokin isompikin liiga takana.

Kuvat: Katri Gruner

2 kommenttia

  1. Nina kirjoitti:

    Hui kauheeta! Varmasti säikäytti! 🙁

  2. Nina kirjoitti:

    Jaksatko kirjoittaa sun top 5 lempi blogit jota itse säännöllisesti seuraat?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *