Hae
JohanOnFitness

Miten Hääsuunnitelmat Etenevät

Häihin on nyt noin 10 kuukautta eli vielä on aikaa hoitaa asiat kuntoon. Näin tuottajana ensimäinen asia minkä häistä tein oli ”master-excel”, jossa on aivan kaikki häihin liittyvät asiat.

Tällä hetkellä olen tehnyt budjetin, alustavan aikataulun, muistilistan, hääpäivän perusrungon sekä varannut kirkon ja jatkopaikan. Olen valinnut myös kaason, joka on mun paras ystävä jo ala-aste ajoilta. X on myös valinnut bestmanit.

Vieraslista vaatii vielä hiomista. Haluamme pienet ja intiimit häät. Eli vieraslista tulee olemaan pieni. Kutsumme ainoastaan lähipiirin. Eli käytännössä en esim. kutsu omia serkkuja, koska emme ole sen enempää tekemisissä. Ystävistä ja kavereista kutsun kaikkein lähimmät. Tällä hetkellä näyttää, että vieraita tulisi noin 60.

Hääohjelma on vielä täysin auki, koska omiin häihin en missään nimessä halua esim. jotain morsiamen ryöstöä. Ei ole mun juttu ollenkaan. Haluan jotain kevyttä ja hauskaa ohjelmaa ilman, että se olisi kiusallista. Häistä haluan mahdollisimman rennot ja vapaat.

Häihin ei tule bändiä vaan dj, joka soittaa meidän tyylistä musiikkia. Meillä on x:n kanssa aivan eri musiikkimaku, joten musiikki varmaan sitten jakautuu 50/50 meidän musiikkityylien väliltä. 😀

Elokuussa lähtee meiltä Save The Date -kortit ja alkuvuodesta kutsut. 

Valmiit Save the date -kortit voi ostaa esim. Shutterstockista tai tehdä itse photoshopissa.

Ruoka/tarjoilu tulee Kulosaaren Kasinon puolesta. He myös laittavat juhlapaikan kuntoon eli mun ei tarvitse nakittaa ketään tekemään yhtään mitään. Tilaan paikkaan myös kukat heidän yhteistyökumppanilta, joten he laittavat nekin sitten valmiiksi pöytiin. Tila on itsessään todella kaunis, jonka takia somisteita ei tarvita.

Juhlatilassa seinät ovat pelkkää ikkunaa merelle päin.

Tosi moni asia on jo ajatuksen tasolla viety aika pitkälle, mutta nyt pitäisi varmasti ruveta varailemaan dj:tä, meikkaajaa, hääyön sviittiä ja etsimään pukua. 🙂 

4 kommenttia

  1. Jaana kirjoitti:

    Teidän hääsuunnitelmista ja niiden etenemisestä voisit halutessasi aina päivitellä tänne blogiinkin <3 Meillä on tänään tasan vuosi häihin! Ihania aikoja <3

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Joo kyllä ajattelun kertoa täällä miten häät etenevät. 🙂 Oi, ihanaa!! Onnea suunnitteluihin! <3

  2. Nina kirjoitti:

    Ihanaa! Millaisesta hääpuvusta unelmoit? Miten musiikkimaut eroaa? Miten theo osallistuu häihin?

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Mulla ei itseasiassa ole mitään ennakkokuvaa siitä minkälaisen hääpuvun haluan. Luulen, että se oikea löytyy kun pääsee sovittelemaan. 🙂 No siis mä itse pidän 90-luvun ja nykyajan musiikista, kun taas x tykkää 60-, 70- ja 80-luvun musiikista. Theo tulee häihin kyllä mukaan, mutta haluan ottaa hänelle oman lapsen vahdin häihin, jotta sukulaiset ja me voidaan rentoutua ja ei tarvitse juosta Theon perässä siellä. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *