Hae
JohanOnFitness

Unikoulu: Yö 6 (Vaikein Yö)

Olen lukenut, että jokaisessa unikoulussa tulee jossain vaiheessa takapakkia ja meille se tuli tämän kuudennen yön kohdalla. Tämä yö oli pahempi kuin edes koko unikoulun ensimmäinen yö.

Tehtiin myös virheitä eilen illalla ja yön aikana, jotka varmasti vaikuttivat. Ne korjataan nyt ja samoja virheitä ei toisteta.

Poikkeuksena aikaisempiin iltoihin, niin tällä kertaa herra x teki iltatoimet, koska olin vaan niin väsynyt koko päivästä. Tämä oli virhe, koska se oli poikkeus meidän rutiineissa.

Toinen virhe oli, että herra x pesi pyykkiä ja astianpesukone hyrräsi päällä silloin kun olisi pitänyt olla rahoittumisen aika, niin kotona oli hälinä päällä. Aikaisempina iltoina herra x on ollut töissä, joten olen saanut tehdä iltatoimet ja rauhoittumisen oikeasti ihan rauhassa, ilman ylimääräistä melua ja touhottamista.

Nyt sanoinkin, että tästä eteenpäin meidän talossa tulee hiljaisuus klo 20 ja sen jälkeen ei saa touhottaa. Asumme kaksiossa, joten nyt pitää ajatella mikä on meidän kaikkien parasta ja sehän on ne hyvin nukutut yöt. Onhan se tietenkin toisen vaikea käsittää minkälainen olo toisella voi olla, kun itse nukkuu yöt hyvin. Tässä vaiheessa kun yö oli tommoinen, niin haluan tehdä kaikkeni, että seuraava yö on parempi.

Itse nukahtamisprojekti kesti tällä kertaa n. 50 minuuttia. Se tuntui kyllä parilta tunnilta, koska Theo itki ihan kunnolla ja ei millään meinannut rauhoittua.

Sitten kun nukahti, niin meni ainoastaan tunti ja heräsi itkuun. Taas kantelua pitkin asuntoa ja rauhoittumista. Tähän meni joku 20 minuuttia ja sitten nukahti uudelleen.

No ei siinä. Taas meni vaan tunti ja täsmälleen sama rumba uudelleen.

Sama homma taas alusta tunnin päästä eli kantelua ja rauhoittelua sylissä. 

Tämän jälkeen onneksi meni vajaa 3 tuntia kun heräsi uudelleen. Taas kauhea huuto ja rauhoittui vasta 20 min päästä. Tässä vaiheessa annoin myös tissiä.

Tästä meni vain tunti kun heräsi taas itkuun. Syliin ja rauhoittelua pitkin asuntoa. Nyt oli hereillä melkein tunnin.

Tämän jälkeen nukkui taas hetken ja olisikohan menty tunti eteenpäin ja heräsi uudelleen. Taas rauhoittelua syliin ja takaisin sänkyyn useamman kerran. Tässäkin välissä annoin vähän maitoa olohuoneessa.

Sitten nukkui joku pari tuntia ja noustiin uuteen päivään. 

Oli aivan kamala yö. Siis aivan kamala. Toki kävi mielessä, että onkohan Theo kipeä, mutta ei yskinyt, ei vaikuttanut lämpimältä ja nenääkään ei tarvinnut putsata eli on kyllä ihan terve.

Toivon todella, että tämä nyt on ihan normaalia takapakkia ja ensi yö olisi taas parempi. Unikoulun alkuperäinen suunnitelma oli lopettaa kokonaan yösyötöt, mutta siinä en onnistunut. Ajattelin, että ensi yöstä eteenpäin valitsen 6 tunnin aikavälin jolloin Theo ei yksinkertaisesti saa maitoa. Nyt nimittäin voi myös olla se, että heräilee senkin takia, että kokeilee saisiko nyt maitoa, koska on välillä saanut. Luulen, että nyt kun tuon teen, niin pari yötä voi olla raskaampia, mutta haluan nyt katsoa auttaisiko se pidemmän päälle.

Ei voi muuta sanoa kuin huh mikä yö. 

Nyt kun yö oli tommoinen, niin en ottanut tarkkoja kellonaikoja paperille ylös. 

12 kommenttia

  1. Greta kirjoitti:

    Inhoan muiden ihmisten ohjeistamista. En siis edelleenkään pidä itseäni minkään sortin asiantuntijana. Pakko heittää kuitenkin meille hyväksi koettu vinkki, jos se vaikka auttaisi teitä vielä eteenpäin.

    Kun lapsi nostetaan yöllä syliin rauhoittumaan, niin meillä seisottiin vain ihan paikallaan pilkkopimeässä, korkeintaan saatoin vaihtaa painoa jalalta toiselle. Ei kannettu lasta pienessä asunnossamme, jotta hän ei olisi nähnyt mitään valoja tai heijastuksia ikkunoista ja piristynyt.

    Ihailen tosi paljon sinun sitkeyttä! Tsemppiä ihan älyttömästi. Vaivannäkö palkitaan vielä ja teillä on todennäköisesti kuukauden sisällä lapsi, joka nukkuu täydet yöt syömättä ja itkemättä.

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Kiitos kommentista. Joo tuostakin olen kuullut, mutta se ei meillä toimi ollenkaa. Huuto vaan yltyy jos oon paikoillaan. Pyrin kumminkin suurimman osan ajasta pyöriä meidä makkarissa, jossa on pilkko pimeää pimennysverhon ansiosta. Kiitos! Joo todella toivon. 🙂 🙂

  2. Greta kirjoitti:

    Piti vielä tuosta yömaidosta sanoa, että vaikka muksut syövät yleensä yöllä tosi ahnaasti ja vaikuttavat nälkäisiltä, niin lapsi saattaa silti jo pärjätä hyvin ilman maitoa. Meillä oli yösyöttöjen aikaan niin, että kumpikaan tytöistämme ei halunnut päiväaikaan juuri syödä maitoa ja iltapuuron jälkeinen maitokaan ei kelvannut. Sitten pitikin herätä jo parin tunnin päästä syömään. Sitten, kun nuoremmalle pidettiin unikoulu, hän alkoi syödä päivällä enemmän maitoa ja muutenkin paremmin ruokaa ja kappas, iltamaitokin aikoi heti maistua. Olisimmepa tajunneet pitää unikoulun myös esikoisen kanssa.

    Lapset on sikäli nerokkaita kapistuksia, että he osaavat automaattisesti syödä itselleen oikean määrän 🙂

    Sori vähän sekava sepustus!

    • johannavaris kirjoitti:

      Joo kyllä mä luulen, että pärjää ilman maitoa, mutta jostain syystä oon nyt antanut. Oon kuullu tuostakin just samaa, että yömaitoilujen jättäminen n just suurentanu päivällä ruokien määrää. 🙂

  3. Maikki kirjoitti:

    Hei,

    Samassa tilanteessa olen ollut kahdeksan lapsen kanssa. Siis meillä on kahdeksan ihanaa lasta. Vanhin on jo aikuinen ja muuttanut kotoa omilleen.
    Nuorin on reilun vuoden ja heräilee edelleen öisin, mutta ei onneksi huuda. Tutin laitto yleensä auttaa ja hän jatkaa heti unia.
    Mutta se minkä olen meidän lasten kohdalla (nuorinta lukuunottamatta) huomannut/todennut on se, että vasta sitten, kun olen lopettanut imetyksen, yöheräämiset ovat loppuneet ja vauvelit sekä vanhemmat ovat vedelleet sikeitä läpi yöt. Eli mikään unikoulu ei ole meillä toiminut niin kauan, kun lapsi on saanut yöllä tissiä tai pullosta maitoa.

    Tsemppiä teille!!!

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Vau. Teillä on ihanan iso perhe. 🙂 Kiitos neuvosta. Joo näinkin voi olla, että yöt rauhoittuu vasta sitten kun imetys loppuu. 🙂 Kiitos paljon!

  4. Milli kirjoitti:

    Kuulostaa raskaalta teidän tilanne. En tiedä miten koet sen, että saat ohjeita, mutta voit tietenkin itse päättää mitä kokeilet kun parhaiten lapsesi tunnet. Suosittelen vahvasti harkisemaan lapsen siirtämistä toiseen huoneeseen nukkumaan. Pienissä tiloissa tämä on toki hankalaa, mutta voi olla kokeilemisen arvoista. Silloin lapsi ei herää yöllä teidän ääniin ja toisin päin. Myös yömaidot jäävät helpommin pois, kun öapsi ei koko aikaa haista maitoa. Tästä syystä usein unikoulua suositellaan isän hoitamaksi, koska äiti yhdistyy niin vahvasti maidon saamiseen. Toiset ovat hyötyneet myös siitä että äiti käy keräämässä voimia nukkumalla muutaman yön muualla. Toisinaan unikoulun voi toteuttaa myös esim. isovanhemmat, jos se on mahdollista.

    Yöunet on kuitenkin äärimmäisen tärkeä asia elämää, joten kaikki keinot kannattaa harkita läpi. Tsemppiä!

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Kiitos kommentista. Meillä on tosiaan kaksio ja tuo siirtäminen toiseen huoneeseen ei sen takia onnisti. Meillä mies herää joskus aamuisin ennen neljää jo aamupalalle jne, niin Theo heräisi sitten siihen meteliin. Me kokeiltiin tuota, että isä hoitaa yöheräämiset, mutta Theo sai vaan kahta kauheammat raivarit, niin päädyttiin siihen, että minä hoidan ne. Kiitos paljon. 🙂

  5. Elli kirjoitti:

    Täällä menossa 10kk tytön kanssa unikoulu nro 2. Ensimmäinen pidettiin 6kk iässä kun tilanne oli vastaava kun teillä ja olin elävä tutti ja tyttö heräili pahimmillaan vartin välein.
    Ensimmäisellä kerralla jätettiin yksi imetys per yö, tavoitteena, että se olisi klo 3 jälkeen. Itse unikoulu toteutettiin pistäytymismenetelmän ja tassutuksen yhdistelmänä. Mies toteutti unikoulun 1. kerralla. Unikoulu auttoi mutta aloin lipsumaan tissin kanssa ja tilanne ajautui samaan 9kk kohdalla.
    Nyt siis uusiksi. Halusin ammattilaisen apua tähän uuteen kertaan ja olin yhteydessä Baby Blues työntekijään. Saatiin tosi hyvät ohjeet ja rohkaisua, palvelu on lisäksi ilmaista. Nyt tyttö nukkuu omassa huoneessa, omassa sängyssä ja on nukkunut jo pari kokonaista yötä – yösyötöt lopetettiin samalla. Vaikeitakin öitä on ollut ja tulee varmasti olemaan kun lapsilla on vaiheita pitkään, nyt on kuitenkin työkalut kohdata ne.
    Etelä-suomessakin on Baby Blues-työntekijöitä ja suosittelen teille heitä kovasti – on monia asioita mitä ei tajua ottaa huomioon vaikka asiaa tutkii netistä. Lisäksi tuki mitä työntekijöiltä saa on korvaamatonta. Kysymys ei ole lastensuojelun asiakkuudesta (tiedän ne itse sosiaalityöntekijänä) joten rohkeasti vaan apua pyytämään 🙂

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Kiitos kommentista ja vinkistä. Pitää laittaa korvan taakse! Huomenna meillä on neuvola, niin juttelen aiheesta myös siellä. Kiva, että teille on ollut tuosta apua!

  6. Annie kirjoitti:

    Voimia! Kuulostaa ihan kamalan rankalta, sä olet kyllä ollut superkärsivällinen ja hienoa, että olet tehnyt tuota unikoulua niin lempeästi! Ja tuo asunnon koko varmasti tuo lisähaasteita, vaikka toisaalta se on varmasti ihanaakin nukkua samassa huonessa, vauva ainakin saa siitä turvallisuuden tunnetta. Mä olen samaa mieltä muiden kommentoijien kanssa, että yösyötön lopettaminen kokonaan voisi olla kokeilemisen arvoinen asia. Noi pikkuiset kuin ei välttämättä tajua sitä, että nyt syödään vaan yksi kerta yössä, vaan itkevät sitä turvaa siitä rinnasta, kun siitä on tottunut sen saamaan. Itseni kohdalla olen huomannut myös sen, että joskus se on äidillekin vaikeaa päästää irti jostain tavasta, lapset kun mukautuu kauhean nopeasti ja ovat tosi nopeita omaksumaan uusia juttuja! No sinä itse tiedät parhaiten mikä teille toimii ja missä vaiheessa kannattaa kokeilla mitäkin, luota vaan omiin vaistoihin! Tsemppiä paljon teidän öihin ja hyvää unikoulun jatkoa!

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos! <3 Joo oon nyt useana yönä yrittänyt lopettaa, mutta ongelmaksi käy myös että tuntuu, että mun rinnat räjähtää yön aikana ja en millään jaksaisi pumpata. Yritän koko ajan kumminkin lopettaa ne yösyötöt. 😀 Kiitos paljon. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *