Hae
JohanOnFitness

Olen Tottunut Liian Hyvään

Herra x lähti sunnuntaina kertausharjoituksiin Sodankylään 10 päiväksi. Kyllä tuntui pahalta hyvästellä sunnuntaina kun vein hänet juna-asemalle. Hänkin selvästi vähän herkistyi  kun suukotteli Theoa.

Kun lähdin juna-asemalta kotiin kahdestaan Theon kanssa, niin olo oli kyllä haikea ja alakuloinen. Olemme asuneet vuoden yhdessä ja siitä ajasta emme ole olleet kuin max muutaman yön erossa.

Oli todella outoa nukkua yksin ja Theokin oli paljon levottomampi koko yön.

Vaikka olen ollut vasta muutaman päivän ilman x:ää, niin arvostan jo nyt entistä enemmän häntä ja hänen tekojaan. Tämä oli itselle pudotus suoraan syvään päätyyn, koska olen tottunut liian hyvään.

Herra x pesee meillä aina pyykit sekä täyttää ja tyhjentää astianpesukoneen. Hän hoitaa meillä kauppareissut ja pitää huolta, että kotona on mulle ja Theolle kaikki mitä me tarvitaan.

Nyt sitten olen tietenkin itse tehnyt kaikki nämä asiat, niin tuntuu, että aika ei vaan riitä ja koko ajan on kiire. Tiedän kyllä, että kyllä normaalisti nainen siivoaa, kokkkaa, hoitaa kodin ja lapset, työn ja omat harrastukset. Jotkut tekevät kaiken tuon aivan yksin. Nostan kyllä hattua!

Ihan naurattaa tämä oma tilanne. Jos olisin aina hoitanut nuo asiat, niin eihän tässä olisi mitään, mutta nyt vaan olen päässyt liian helpolla. 😀 Ja mainittakoon, että ennen herra x:sää, niin tein nuo kaikki aina. 😀 No ilman Theoa, mutta kumminkin.

Oli niin kaaosmeininki maanantaina kun pesin illalla kaksi koneellista pyykkiä, astiat, pakkasin mökkireissulle kamat, Theo huusi vieressä, juoksusuihkut itselle ja kauheella kiireellä Theolle iltapala, jälkien siivous ja iltarutiinit. Huhhuh! Meinasin jo soittaa x:lle, että no niin Hyppää pois seuraavalla asemalla ja mä maksan sakot. 😀 No ei nyt sentään, mutta aika äkkiä tuli kyllä ikävä.

Vaikka välillä meneekin hänen rutiineihin, lievään neuroottisuuteen sekä säntillisyyteen vähän hermo, niin kyllä mä niitä kaikkia hänen tekojaan kyllä arvostan. Nyt entistä enemmän, kun olen saanut kokea arkea ilman häntä.

Toki mulla on ikävä mun luksusoltavia, mutta tottakai ikävä on enemmän sitä omaa kumppania eikä vaan hänen tekojaan. <3

LUE MYÖS: TÄMÄN KESÄN MUST HAVE -TUOTE!

 

Lapsiperheen Kesän Must Have -Tuote

Päivittelin aikaisemmin yhdessä blogikirjoituksessa sitä, kuinka hankalaa tämä lasten pukeutuminen voi olla, varsinkin jos ollaan liikenteessä vaunujen istuinosan kanssa. Meillä on ollut kaukaloon käytössä unutuvapussi, jota olen välillä käyttänyt myös vaunujen kanssa, mutta rattaiden istuinosaan pussi on aivan liian pieni ja näillä ilmoilla liian kuuma.

Kauhean googlettelun jälkeen huomasin, että usea käyttää rattaiden kanssa ns. jalkapussia/lämpöpussia. No melkein kaikki mitä löysin oli todella paksuja ja tarkoitettu juurikin talvikeleille.

Kuvassa ihan mahtava löytö: Jollyroomin kesälämpöpussi. Kuvassa pussi on vedetty aivan kiinni. Viileämmällä ilmalla pussia voi pitää näin.

Pussin päässä on kiristysnauhat, joilla pussia saa vedettyä enemmän ns. suppuun.

Ajattelin, että pakkohan näitä on olla olemassa myös kevät- ja kesäsäälle. Löysin joitain neulottuja, mutta ajattelin, että Suomen kesässä sellainen voi kastua alta aikayksikön. Toki sadesuoja on käytössä, mutta jos sade iskee vaikka yllättäen.

Pussin sisällä on aukot istuinosan vöille.

Onneksi lopulta löysin Jollyroomista KESÄLÄMPÖPUSSIN. Eli juuri sellaisen mitä olin metsästänyt! Merkki oli Nordlys ja tuotteen nimi on Lämpöpussi Light. Tämä oli juuri sopivan paksuinen kesäkeleille. Näitä Nordlysin ihanan kevyitä kesälämpöpusseja oli saapunut heidän valikoimaansa nyt kevään myötä.

Toki nyt kun on ollut oikea helle, niin pussi on pysynyt auki, mutta iltasin olen laittanut pussia jo vähän kiinni, koska tuuli on vielä viileä.

Ulkokangas on vielä sateen- ja tuulenpitävä, joka oli mulle todella tärkeä ominaisuus. En halua, että Theolle tulee ulkona kylmä tai, että hän kärsisi kovasta tuulesta tai sateesta. Lämpöpussin sisäosa on hengittävää ja pehmeää puuvillaa. Tätä voi käyttää myös makuualustana. Sisäosa tuntui kyllä kivalta iholla ja uskon, että Theolla on siinä oikein hyvä olla.

Tämä helpottaa omaa stressitasoa merkittävästi. Ei tarvitse miettiä tuleeko kylmä, kuuma, mitä ikinä. Jos on kuuma niin pussi auki ja jos on kylmä niin pussi kiinni. Tulen käyttämään tätä pussia nyt varmasti ihan loppusyksyyn asti ja sitten talvella hankin rattaisiin paksumman lämpöpussin, joka on tarkoitettu kylmempään säähän.

Esimerkiksi nyt kuumemmalla ilmalla Theolla oli vain shortsit ja t-paita ja pussi oli auki. Kun mentiin vaunulenkille ja tuuli kylmästi laitoin pussia hieman kiinni. Theo nukkui huimat 3,5 tunnin päikkärit tuolla. Kokeilin välillä aina Theoa, niin ei ollut hikinen eikä myöskään kylmä eli oli ollut ihan sopiva lämpötila, vaikka pussi olikin vähän kiinni.

Täältä pääset katsomaan näitä Nordlys kevytlämpöpusseja Jollyroomilta, jos tarvetta on. 🙂

Oli kyllä todella hyvä löytö!

*Sain tuotteen Jollyroomilta blogin kautta.