Hae
JohanOnFitness

Eiköhän Meidän Vauvauinnit Ollut Nyt Tässä

Osa teistä on varmaan lukenutkin mun tuskailua meidän vauvauinneista. Suurimmalla osalla vauvauinnit menee varmasti tosi hyvin ja vauva nauttii uimisesta. Meillä ei näin kumminkaan ole.

Olemme nyt sinnikkäästi käyneet viikko toisensa jälkeen vauvauinnissa ja joka kerta uinti päätyy itkuun. Theo ei selvästi nauti siitä ollenkaan. Uinnit ovat todella stressaavia koko perheelle ja jokainen käynti on suoraan sanottuna yhtä tuskaa meille henkisesti.

Myös rahallisesti tuntuu tyhmältä maksaa yli 70 e joka kuukausi siitä, että käymme lillumassa altaassa 10-20 min. Tuostakin ajasta yli puolet on itkua ja kitinää.

Onhan se ihana nähdä siellä niitä ilosta kiljuvia vauvoja ja toki haluaisin, että Theo olisi yksi heistä. Kaikki vauvat ovat erilaisia ja Theo nyt vaan ei pidä uimisesta. Turha mun mielestä on toista väkisin sinne viedä, kun näkee ettei hän nauti ollenkaan.

Olen ottanut kaikki vinkit käyttöön, mutta ne ei auta. Olen syöttänyt juuri ennen uimista, välillä kesken uimisen, on saanut nukkua hyvät päiväunet ennen uintia, jne. Kaikki ollaan kokeiltu, mutta mistään ei ole apua. Ainoa hyöty on ollut noista siihen, ettei itku ole mennyt pakokauhun omaiseksi paniikkihuudoksi.

Irtisanoin nyt meidän vauvauinnit. Irtisanominen astuu voimaan toukokuun alussa, joten käymme nyt vielä huhtikuussa muutaman kerran uimassa, koska olemme näistä kerroista jo maksaneet. Voi olla, että kokeilemme uimista uudelleen kun Theo on isompi. 🙂

Jos et ollut lukenut meidän ensimmäistä vauvauintikertaa, niin pääset siihen tästä: Vauvauinti: Kauhein kokemus ikinä!

 

6 kommenttia

  1. Kaisa kirjoitti:

    Hyvä päätös. Theo ehtii kyllä vielä elämässään uimaan. Meidän kolmesta pojasta yksikään ei ole ollut vauvauinnissa. Esikoisen ilmoitin ensimmäiseen uimakouluun 6-vuotiaana. Sitä ennen hän oli käynyt satunnaisia kertoja uimassa. Nyt poika on suorittanut kaksi leikki-ikäisten alkeisuimakoulua ja on tällä hetkellä jatko-uimakoulussa. Osaa jo sukeltaa ja uida vähän. Kyllä se Theokin oppii vielä vedestä tykkäämään ja jos ei opi niin hänelle kyllä varmasti löytyy jokin muu kiva harrastus jota rakastaa! Ihanaa kevättä koko teidän perheelle! 🌼

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiva kun kommentoit! 🙂 Joo niin mäkin uskon. Theo kyllä oppii uimaan sitten vähän myöhemmin ja onneksi noita harrastuksia löytää. 🙂 Kiitos samoin!! <3 <3

  2. Bea kirjoitti:

    Älä sure, ette todellakaan ole ainoita, joiden lapsi ei ole vielä valmis uintiin. Myöhemminkin ehtii hyvin 🙂
    Meidänkin poika oli ekoilla kerroilla ihan ymmällään ja huuli mutrussa, mutta nyt on parin kk aikana alkanut hymyillä ja nauttia. Alkuun oltiin vedessä vain lyhyitä aikoja ja mentiin sitten altaan reunalle syöttämään poikaa. Ois aina tärkeää, että lapselle jäis kiva fiilis, ettei alkaisi yhdistää uimahallia pahaan mieleen. Eli kyllä varmasti teidänkin lapsi ois jo tuossa ajassa rentoutunut, jos ois rentoutuakseen.

    Me ollaan käyty nyt parissakin eri paikassa vauvauinnissa, ja noita paniikissa itkeviä vauvoja on ollut molemmissa useampia. Kerran kanniskelin pukkarissa toisen äidin kurkku suorana huutavaa lasta, kun äiti oli aivan itkuun purskahtamaisillaan. Hän sanoi, ettei lapsi ole koskaan ennen itkenyt niin kovasti. Eli yleisiä on nuo tuollaisetkin reaktiot. Onhan se pienelle pelottavaa, kun ympärillä on kauheasti ääniä ja valoja ja meluavia ihmisiä. Vesikin voi tuntua joistakin lapsista ikävältä.

    Sellainen idea tuli mieleen, että sitten kun päätätte jossain vaiheessa yrittää uudelleen, niin voisitteko mennä johonkin uuteen paikkaan, esim uimhallin sijaan kylpylään? Lapsi vois saada uudesta paikasta positiivisia kokemuksia vedestä ja uimisesta.

    • johannavaris kirjoitti:

      Joo toi on varmasti juurikin noin, että aina on joku vauva jolla on ns. huono päivä siellä uinnissa. Joo tuo on hyvä idea. Ehdottomasti pitää mennä johki kylpylään, jos se olisi miellyttävämpi ympäristönä Theolle. Hyvä idea! 🙂

  3. Sini kirjoitti:

    Moikka! Meillä kans sama päätös varmaan edessä. Meidän pikkutypy on nyt ollut nelisen kertaa vauvauinnissa ja pahemmaksi mennyt vain joka kerta :/ jotenkin aina ajattelee että ehkä ensi kerralla tykkäisi olla mutta ei kun ei.. Oon samaa mieltä että turhahan sinne on toista viedä jos selvästi näkee että ei siitä tykkää ja siitä tulee tosiaan kauhea stressi koko perheelle! Eiköhän me joku muu kiva harrastus keksitä ja uintia voi kokeilla aina myöhemmin uudelleen 🙂 Hyvää kevättä teille!

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Kiitos kommentista. Joo meilläki meni just noin. Kauheaa vielä se stressi mitä joku uinti voi aiheuttaa. Kiitos samoin! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *