Hae
JohanOnFitness

Theo 5 Kuukautta

Tänään Theo täyttää 5 kuukautta. Nyt täytyy sanoa, että tämä kuukausi on tuntunut ikuisuudelta. 😀 Varmaan johtuu noista huonosti nukutuista öistä.

Tämän kuukauden aikana on tapahtunut vaikka mitä. Theo oppi kääntymään vatsalleen vähän 4 kuukauden ”synttärin” jälkeen ja nyt aina kun on selällään niin kääntyy mahalleen. Hän vaan ei viihdy mahallaan, koska ei pääse eteenpäin, vaikka yritys on kyllä kova.

Hän on ruvennut myös istumaan sylissä. Hän ei viihdy hetkeäkään missään muussa asennossa. Theo on ruvennut myös seisomaan sylissä ja pomppimaan siinä. Hän on oikein jämäkkä poika.

Tämän kuukauden aikana ollaan myös maisteltu paljon eri soseita. Theo aina kiljuu innosta kun näkee ruokalapun ja tietää saavansa ruokaa.

Nyt hän on oppinut paljon eri ääniä. Välillä kiljuu ja välillä pitää sellaista ääntä, että kuulostaa ihan dinosaurus-vauvalta.  Uudet äänet tulevat hänellä myös uniin, koska on ruvennut puhumaan unissaan. 😀

Tänään meillä oli myös 5 kk neuvola. Paino oli nyt 8390 g ja pituus oli 68 cm. Neuvolasta tuli hyvää palautetta kasvulle.

Saatiin myös neuvolan puolesta vihreää valoa unikoululle heti kun Theo täyttää 6 kk. Sain myös tarkempia ohjeita, että miten se saadaan tehtyä. 🙂

8 kommenttia

  1. Nina kirjoitti:

    Miten yöt nyt sujuu? Monelta nukkumaan, kuinka usein herää, miten nukahtaa uudestaan, monelta herää? Entäs päiväunet? Miten vauvauinti meni?

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Edelleen yöt ihan kamalia. 😀 Onneksi muutama yö siellä täällä on vähän parempi ja pystyy operoimaan suht koht normaalisti. 😀 Herää siis joksus useamman kerran tunnissa ja joskus 2 h välein ja muutaman kerran on herännyt 3 h välein. Päiväunet nukkuu ainoastaan vaunuissa liikkeessä. Oon sen takia lenkkeilly 2 x päivässä. Vauvauinti oli taas yhtä kitinää. Ei onneksi itkenyt, mutta kitisi koko uinnin.

  2. Sennu kirjoitti:

    Miten imetys muuten sujuu? Tai vieläkö imetät? Miten kiinteiden maistelu on sujunut?

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Imetys sujuu hyvin ja kyllä edelleen imetän soseisen rinnalla. Soseet maistuu Theolle todella hyvin. Nyt hän on saanut niitä 1-2 kertaa päivässä. 🙂

  3. Nelli kirjoitti:

    Moikka, pahoittelut, että tämä kysymys tulee täysin väärään kirjoituksen kohdalle, mutta mua kiinnostaisi tietää sun hiustenpidennyksistä. (Onhan sulla sellaset?:D). Itselläni ei koskaan ole pidennyksiä ollut, mutta houkuttaisi kerran elämässä kokeilla miltä pidempi ja paksumpi tukka tuntuisi/näyttäisi. Minua vaan mietityttää, kun tykkään itse pitää tukkaa usein korkealla ponnarilla (varsinkin treeneissä), niin mitkä pidennykset olisi silloin parhaat. Sinulla, kun näyttää myös usein olevan sama hiustyyli, niin siksi mielipidettäsi kyselen.

    Kiitos jo etukäteen ja mahtavaa energiaa antavaa kevättä. Ja voimia vauva-arkeen!

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Itseasiassa mulla ei oo ollu pidennyksiä vuoteen. 😀 Mahtavaa jos tukka näyttää sille, että on. 😀 Mulla oli joku reilu vuosi sitten pidennykset ja ne oli sinetti-pidennykset, jotta pysty hyvin pitää kiinni. Sinetit vaan kuluttaa hiuksia ihan sika paljon ja jouduinkin leikkaa lyhyeksi sinettien jälkeen, mutta nyt on onneks kasvanut. 🙂

  4. Nina kirjoitti:

    Kiitos! Voi vitsit! Tsemppiä! ❤️

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *