Hae
Johanna Tolppola
Kaupallinen yhteistyö

Raskausajan Ravitsemukseni Ja Arvonta

Kaupallinen yhteistyö: Minisun Mama

Raskausaika on ollut kokemus, jota en olisi voinut ennakkoon edes kuvitella. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta kokonaisuudessaan tämä on ollut tietenkin positiivisesti elämää mullistava kokemus. On asioita, jotka ovat pysyneet elämässä samana, mutta raskauden myötä elämään on tullut myös paljon uutta. Omat arvot ovat hieman muuttuneet ja jotkin asiat ovat tulleet tärkeämmäksi kuin ennen.

Terveellinen elämäntapa on jo vuosia ollut osa elämääni ja raskauden myötä olen panostanut monipuoliseen ravintoon ja varsinkin vitamiinien ja hivenaineiden saantiin enemmän. Kasvatan sisälläni uutta elämää ja tottakai huoli toisesta on kova. Hyvinvoinnin tukemiseksi olen pyrkinyt välttämään stressiä, syömään monipuolisesti ja ottanut ruokavalion tueksi myös monivitamiinivalmisteen käyttöön. Olen halunnut antaa parhaat mahdolliset lähtökohdat lapseni kehitykselle jo heti alusta alkaen.

Ruokavalioni on aikaisemmin ollut aika yksinkertainen, mutta nyt olen panostanut tekemällä monipuolisia smoothieita, syömällä hedelmiä ja vihanneksia sekä salaatteja enemmän. Toki olen käynyt jonkin verran ulkona syömässä ja on sitä tullut herkuteltuakin, mutta kohtuuden rajoissa.

Heti raskauden alussa minulle tuli yllätyksenä, että mitä kaikkia vitamiineja nyt tarvitsenkaan, mutta onneksi neuvolatäti antoi hyvän listan. Raskaana oleva nainen tarvitsee mm. Foolihappoa, D3-vitamiinia, Jodia, C-vitamiinia, Rautaa, jne. Näitä kaikkia löytyy mm. kotimaisen perheyrityksen valmistamasta Minisun Mama -monivitamiinivalmisteesta. Onneksi nykyään on näitä monivitamiinivalmisteita, jotka ovat suunniteltu erityisesti raskaana oleville ja imettäville naisille. Näin ei tarvitse itse miettiä mitä kaikkia vitamiineja laittaa hankintalistalle. Eikä muuten tarvitse laskeskella ja miettiä, että kuinka paljon mitäkin vitamiinia tulisi ottaa, jotta saisi päivän suositukset täyteen. Esimerkiksi Minisun Mamassa riittää yksi tabletti per päivä ja se sisältää suositellut annokset vitamiineista, joita nyt raskaana tarvitsen.

Minusta on ollut aika ihanaa, kun herra x on ottanut oman roolinsa tässä minun vitamiinien saamisessa. Hän nimittäin joka ikinen päivä tuo minulle vitamiinin ja vesilasin eteeni, jotta varmasti muistan ottaa sen. Tämä on selvästi hänen tapansa huolehtia minusta ja tulevasta perheenjäsenestä. <3

Ps. Arvonnat ovat aina olleet supersuosittuja, joten nyt sain teille lukijoille ihan mahtavan arvonnan järjestettyä!

ARVONTA

Osallistu arvontaan kommentoimalla tähän blogipostaukseen. Kerro/jaa mulle sun paras vinkki tai ajatus raskausajan ravitsemukseen liittyen. Esim. miten itse olet huolehtinut vitamiinien saamisesta tai mitä ruokia olet ruvennut raskauden myötä syömään, jne.

Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan erityisesti äideille ja vauvalle sopiva Minisun-vitamiinituotepaketti.

Paketti pitää sisällään:
1 x Minisun Monivitamiini Mama 120 tabl.
2 x Minisun Oliiviöljytipat 10 ml.
1 x Minisun D-vitamiini 20 mikrog 200 tabl.

Palkinnon arvo yhteensä n. 43 €.

Arvonta-aika: 2.11.-.6.11.2017

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti sähköpostilla.

Onnea arvontaan!

Pinnallista Tai Ei

Olen aina pitänyt huolta itsestäni ja se asia ei ole kyllä muuttunut yhtään raskauden myötä. Aikuisiällä olen käynyt vakituisesta kampaajalla, kynsi- ja ripsihuollossa sekä satunnaisesti kasvohoidossa/hieronnassa.

Haluan näyttää hyvältä itseni takia. En siis tee näitä asioita sen takia, että esimerkiksi mieheni niin vaatisi. Uskon kyllä silti, että kyllä se oma mieksin tykkää jos nainen pitää itsestään huolta, eikä se ”kynä tipu maahan” heti kun sormus on sormessa.

Nämä hoidot/huollot on myös itselle sellaista hemmottelua; irtautumista arjesta edes hetkeksi. Olen myös käynyt niin pitkään samoissa paikoissa, että samalla hoituu sosiaalisetkin tarpeet kun päsee vaihtaa kuulumiset. <3

Viime viikolla kävin taas Detailed Beauty Salongissa kynsihuolossa ja tällä viikolla Sulossa ripsihuollossa. Tuli taas niin hyvä mieli! Kynsiin laitettiin vaaleanpunaista chromea ja mattamustaa! Toimii! Ripset taas huollettiin mun makuun ”tähtisilmä” -taktiikalla. On taas helpottanut aamutoimenpiteitä!

Eilen otettiin ystävän kanssa irtiotto arjesta ja mentiin töiden jälkeen Kämp Spahan rentoutumaan. Tehtiin siellä kasvohoidot, syötiin suklaata, rentouduttiin lämmitetyillä lepotuoleilla sekä istuttiin höyrysaunassa. Sovittiin, että otetaan tästä kyllä ihan tapa. Oli aivan ihanaa vain rentoutua.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa pinnalliselta, mutta mulle sitä se ei ole. Mulle tämä on osa kokonaisvaltaista hyvinvointia. Suosittelen kaikkia panostamaan itseensä ja ottamaan sitä omaa aikaa. <3