Hae
JohanOnFitness

Joulusuunnitelmat

Joulu senkun lähestyy ja nyt vihdoin olemme saaneet kaikki jouluhankinnat tehtyä. Kuten aina ennenkin, niin joululahjat sain hankittua näin viimetipassa tällä viikolla.

Minille emme ostaneet yhtään lahjaa, koska hän ei kumminkaan Joulusta mitään vielä ymmärrä ja sukulaisilta varmasti tulee jotain lahjoja hänelle. Toisaalta hän ei myöskään mitään oikein tarvitse. 🙂

Sukulaisille ostimme vain pienet muistamiset, koska aikuisille on vaan niin vaikea ostaa yhtään mitään ja ajatushan on se tärkein. Itse olen sanonut ettei mulle tarvitse ostaa mitään, koska en mitään oikein tarvitsekkaan.  Herra x:lle olen ostanut pienempiä juttuja pitkin kuukautta ja paketoinut ne aina erikseen. Näyttää että sais paljon kaikkea! 😀

Jouluksi meillä on jo tarkat suunnitelmat. Molemmat olemme eroperheistä x:n kanssa, joten on paljon paikkoja jossa haluamme tietenkin käydä. Jouluaattona olemme puolet päivästä x:n sukulaisten luona ja puolet päivästä mun äidillä.

Joulupäivänä menemme mun isän luokse Porvooseen ja Tapaninpäivänä menemme x:n isän luokse. Eli paljon meillä on ainakin ohjelmaa. 🙂

Itselle nämä joulupäivälliset ovat aina hieman kiusallisia, koska en tykkää mistään jouluruuasta. En siis mistään. En edes kinkusta. 😀 Äidillä mulle on aina ns. ”omat ruuat” eli esim. lihapullia ja fetasalaattia.

 

 

 

2 kommenttia

  1. Siiri kirjoitti:

    Ihanaa joulua! Mitä muuten puet vauvalle vaunuihin näillä ilmoilla?

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos samoin! 🙂 <3 Oon laittanut minille normivaatteet, kevyttoppapuvun ja laittanut hänet vielä untuvalämpöpussiin. Hänellä on kyllä ollut aika lämmin ja välillä olen availlut sittten pussia. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *