Hae
JohanOnFitness

Ei Ne Pakarat Laihduttamalla Kasva

Välillä on ihan uskomatonta tajuta miten väärät mielikuvat ihmisillä kehon muokkaamisesta on. Olen useamman kerran törmännyt tähän mielikuvaan, että painon pudotuksen jälkeen kroppa olisi kuin veistos.

Jos lihasta ei ole sen rasvan alla, niin valitettavasti ei ole sitä veistostakaan. Itse olen saanut seurata niin omalla kohdalla, kuin muidenkin kohdalla tätä muodonmuutosta.

Esimerkiksi tiedän yhden body fitness -kisaajan, joka ennen dieettiä oli normaalissa rasvaprosentissa  ja lajista tietämätön saattaisi pitää ”perustallaajan” näköisenä. Haluan tähän väliin lisätä, että kisaajien ei missään nimessä mun mielestä tarvitse / pidä olla pienissä rasvoissa ympäri vuoden. Sehän riippuu täysin omasta aineenvaihdunnasta, että missä se kroppa kokee voivansa hyvin ja pystyy kehittymään.  No joka tapuksessa voi juma kun dieetillä tällä mimmillä rasva paloi ja alta paljastui täydelliset lihakset ihan joka paikassa. Tässä vaiheessa ei jäänyt kyllä kenellekkään epäselväksi, että hän oli viettänyt salilla aikaa ja paljon. Eli jos töitä on tehty niin painon pudotuksen jälkeen ne lihakset kyllä kuoriutuu esiin. 🙂

Omalla kohdalla kävi niin, että kun pudotin painoa ilman säännöllistä salitreenailua, niin alta ei todellakaan paljastunut mitään imartelevia muotoja tai lihaksia. Toki laihduin, mutta en ollut timmi, eikä mulla ollut mitään muotoja.

Sitten kun nostettiin kaloreita taas ylös ja ruvettiin treenaamaan salilla ihan tosissaan, niin saatiin taottua sinne kroppaan hieman lihastakin. Sitten kun pudotettiin uudelleen painoa, niin alta paljastuikin enemmän muotoja ja kroppa oli tiiviimpi. Alla muuten kuvat tästä.

Eli siellä salilla saa painaa ihan tosissaan hommia jos niitä muotoja haluaa. Toki poikkeuksena on henkilöt jotka esim. nuorena ovat harrastaneet paljon liikuntaa ja lihasmassaa on tullut jo silloin. Tietenkin myös ihmisten väliset luontaiset erot vaikuttavat.

Toinen ääripää tälle on muuten myös ne kisaajat, jotka yrittää ihan väkisin pitää rasvaprosentin melkein kisakondiksessa ympäri vuoden. Eihän sitä optimaalista kehitystä voi tulla, jos vetelee koko ajan miinuskaloreilla juoksumatolla.

 

Ennen laihdutusta. Laihdutuksen jälkeen. Salitreenailun, kaloreiden nostamisen ja taas laihdutuksen jälkeen.

Olen treenannut nyt vuosia säännöllisesti ja olen pyrkinyt kehittymään ihan joka saralla. Toki olisin voinut kehittyä enemmän, jos olisin treenannut säännöllisesti pt:n kansa ja selän kanssa ei olisi ollut ongelmia. Turha on kumminkaan näitä asioita miettiä vaan elän tässä hetkessä ja teen joka päivä sen hetkisen parhaani.

Ja isoin oppimani asia on tosiaan, se että lihas painaa enemmän kuin läski. Tällä hetkellä painan nimittäin saman verran kuin aloitin Fitfarmin kisavalmennuksen. Kroppa on aivan eri näköinen kuin silloin, vaikka vaaka näyttää samaa lukua. Alhaalla kuva tästä.

 

Vasen kuva vuodelta 2013 ja oikea kuva tältä päivältä. Sama vaakanumero!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *