Hae
JohanOnFitness

Kisaanko Vielä

Vanhemmat lukijat tietääkin, että olen vuonna 2014 kisannut Ifbb:n bikini fitneksessä. Matkahan kisalavoille oli todella pitkä. Jos mietitään siitä mistä lähdin liikkeelle ja kun päädyin lavalle asti, niin pudotettuja kiloja oli siinä vaiheessa -27 kg.

Kisasin Jyväksylän ja Tampereen karsinnoissa ja Tampereella sijoituin seitsemänneksi eli yhdestä sijasta jäi pokaali kiinni. Olin itse supertyytyväinen ja fiilis oli kuin voittajalla, koska matka lavalle ei missään nimessä ollut itsestäänselvyys tai helppo.

Kisojen jälkeen menin salille jo heti seuraavana päivänä. Joillekin kisaajille tulee kisojen jälkeen mitta täyteen ja saattavat olla pitkiäkin aikoja menemättä salille. Mulle ei tullut tätä. Mulla oli hyvä fiilis ja halusin vain kehittyä lisää. Itsehän olisin halunnut mennä uudelleen kisaamaan jo seuraavana keväänä. Onneksi valmentaja takoi järkeä päähän.

Palautuminen vei todella paljon aikaa ja musta tuntuu, että vasta nyt kroppa on palautunut kunnolla. Toinen kisatavoite oli kisata vuonna 2016, mutta kun selkä meni totaalisen rikki 2015 marraskuussa, niin päätettiin valmentajien kanssa, ettei lähdetä väkisin yrittämään.

Tällä hetkellä mulla on hyvin jakautuneet mielipiteet asiasta. Rakastan tällä hetkellä treenaamista ja sitä, että on tietynlaisia vapauksia. Mutta toisaalta olisi mahtavaa edes kerran vielä kokea se kisaaminenkin ja katsoa mitä kehitystä on tapahtunut näiden vuosien aikana.

Olen kumminkin päättänyt, että ainakaan tänä vuonna en nouse lavalle vaan dieettaan nyt omaksi ilokseni ja testailen sitä miten mun kroppa toimii. Jos kroppa pelittää ja saan kiristettyä tämän hetkistä kuntoa ja saan pidettyä kilot poissa, niin sitten saa nähdä nousenko kerran vielä lavalle vaikka vuonna 2018. Se jää nähtäväksi. 🙂

xoxo

24

Kuva: Bodylehti

Tampere karsinta 2014-888

Kuva: Bodylehti

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *