Hae
JohanOnFitness

Dieetille Siitä

Edellisestä kunnon dieetistä on nyt sitten aikaa n. 2,5 vuotta. Eli olen viimeksi yrittänyt tosissaan pudottaa painoa kisadieetillä. Toki olen ottanut lyhyempiä jaksoja joissa olen vähän ”normaalia” enemmän katsellut mitä suuhuni laitan, mutta ilman mitään kunnon painonpudotustavoitetta. Näiden tarkoitus on ollut saada jotakin tiettyä esim. matkaa varten turvotus pois.

Itsetuntoni on ehkä parhaimillaan kuin ikinä, joka varmasti johtuu tästä iästä. Ehkä tässä iässä ei vain yksinkertaisesti kiinnosta mitä muut ajattelee, kunhan vain itse on tyytyväinen. Kuten aikaisemmissa kirjoituksissanikin olen maininnut, niin mun oma henkilökohtainen tavoite ei ole ikinä ollut (kisoja lukuunottamatta) olla pieni ja siro. Olen aina vain halunnut näyttää urheilulliselta ja olla vahva.

Vaikkakin treenit ovat viimeisen vuoden aikana ollut aivan erilaisia kuin aikaisemmin, niin uskon silti, että jotain lihaskasvua on myös viimeisen 12 kk aikana tapahtunut. Saatikka sitten viimeisen 2,5 vuoden aikana. Olen kumminkin käynyt salilla treenaamassa tavoitteellisesti koko ajan 4-5 kertaa viikossa ja todellakin ollut ruoka-aikana kotona. 😀 Toki selkäonnettomuuden jälkeen muutamaksi kuukaudeksi treenit muuttui ylläpitäväksi ja jotain takapakkiakin tuli.

Nyt sitten olen päättänyt aloittaa dieetin. Tavoitteena on saada kiloja pois sellaiset 5-8. Eli ei kauhean suuresta pudotuksesta puhuta mun kokoisella ihmisellä. Nyt varmaan moni miettii, että miksi aloitan dieetin jos olen tyytyväinen itseeni. Yksinkertaisesti haluan nähdä mitä kehitystä tässä ajassa on tapahtunut. Sen verran rasvaa kumminkin kehossa, että on vaikea katsoa kehityspuolta kunnolla. Haluan myös kokeilla miten dieettaaminen sujuu yksin (ilman valmentajaa) ja kokeilla miten elimistö reagoi dieettiin. Tottakai on myös kivempi olo kun ei turvottaisi. 🙂

Munhan elimistö ei missään nimessä ole ”normaali” ja se ei helpolla rasvasta päästä irti, joten mistään lyhyestä dieettijaksosta ei ole nyt kyse. Menen ihan elimistön ja kropan ehdoilla, pikkuhiljaa kaloreita tiputellen ja treeniä lisäillen. Kiire mulla ei ole. Kun pääsen tavoitteeseen, niin teen reverse-dieetin kunnolla, jotta vältyn painon jojoilulta. Olen täysin pikadieettejä vastaan. Tästä pääset lukemaan, että miksi. Tämän takia en halua hosua ja tämä reverse-dieetti tulee olemaan todella tärkeässä roolissa.

En olisi uskonut olevani tässä tilanteessa, mutta kyllä myös minä aloitan nyt tammikuussa muiden tuhansien suomalaisten kanssa dieetin.

xoxo

img_5452

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *