Hae
JohanOnFitness

Kolmenkympin Kriisi

Yhdessä aikaisemmassa kirjoituksessa mainitsin siitä minkälaiseksi kuvittelin elämäni teininä. Ehkä tämä on tätä jonkin sortin kolmenkympin kriisiä kun näitä asioita alkaa miettimään.

Ajattelin aina, että 25 vuotiaana mulla olisi jo lapsi, olisin naimissa ja eläisin onnellista perhe-elämää. Teininä ei sitä oikein ajatellut uraa, itsenäistymistä tai muita tavotteita elämälle.

Tässä aikuiseksi kasvamisessa on asioita, joita ei silloin teininä oikein osannut ajatella. Varsinkin kun olin 14 vuotiaasta asti seurustellut saman henkilön kanssa. Lapsia ja naimisiin menoa piti ihan luonnollisena jatkumona pitkälle suhteelle.

Elämä on kumminkin sattumien summa ja sitä ei voi ennustaa.

Se mikä teini-ikäisessä Johannassa verrattuna melkein kolmekymppiseen Johannaan on muuttunut on tietenkin maailmankatsomuksen avartuminen. En ole enää niin jyrkkä mitä olin aikaisemmin ja sellainen tietynlainen mustavalkoisuus on hävinnyt. En myöskään usko enää oikeaan ja väärään (tottakai laki on laki jne), mutta tällä tarkoitan sitä, että jokaiselle ihmiselle ne oikeat ja väärät ovat erilaisia. Se mikä on mulle oikea tapa toimia voi toiselle olla se väärä ja toisinpäin. Uskon, että jokainen ihminen toimii niin miten hän katsoo itselle sillä hetkellä sen parhaaksi. Mieluummin mietin syytä ihmisen toiminalle kuin, että syyttelisin tai tuomitsisin.

Toki perhe on edelleen sellainen asia, jota tulevaisuudessa haluan, mutta tällä hetkellä elämässäni on muita asioita jotka menevät perheen perustamisen edelle. Jos sen perheen olisin halunnut vaikka muutama vuosi sitten, niin toki tilanne voisi nyt olla hyvinkin erilanen. Lähtökohdat perheen perustamiselle oli käytännössä jo käsillä; oma iso asunto, vakituinen työ, kihlat jne. Kaikesta huolimatta kohtalo toi minut yksin kaksioon, helsingin keskustaan ilman sormusta. Vakituinen työ ei sentään kadonnut minnekkään. 😀 Se mikä on kumminkin nyt muuttunut, niin ajatus omasta perheestä ei aiheuta enää pakokauhun tuntua. 🙂 Sitä voi miettiä johtuiko se pakokauhun tunne iästä vai siitä, että kohtalon oli tarkoitus viedä minut muualle.

Tällä hetkellä omassa elämässäni tärkeitä asioita ovat itsenäisyys, itsensä kehittäminen niin henkisesti kuin fyysisesti sekä ystävät & perhe.

Ehkä isoin asia mitä olen itsestäni oppinut näiden vuosien aikana on se, että kykenen tekemään asioita joita joskus en uskonut kykeneväni. Olen oppinut, että olen henkisesti todella vahva ja nyt tiedän mitä elämältäni haluan.

Se mitä tiedostan, että minun tulee opetella on tietynlainen herkkyys, aina ei tavritse olla vahva. Minun täytyy myös uskaltaa päästää ihmisiä mun oman suojamuurin läpi ja antaa ns vaan palaa. 🙂 Vaikka oon hyvinkin avoin ja saatan tuntemattomillekin ihmisille puhua elämäntarinani, niin silti sen tietyn pisteen yli en helpolla ihmisiä päästä. Tässä on ollut opetteleminen ja ainakin omasta mielestä jotain kehitystä on tapahtunut. 🙂

Paljon mietteitä näin maanantai-iltaan. Onko teillä ilmennyt kolmenkympin kriisiä?

xoxo Johanna

img_4764

7 kommenttia

  1. Ansku kirjoitti:

    Hah vaikka kuinka suuri! Kolmenkympin kriisi siis. Onneksi se alkaa olla hellittämään päin mut just lapsi- ja työasiat mietitytti ihan hulluna. Nyt mä vaan jotenkin koitan luovia eteenpäin stressaamatta niistä.

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Hah kiva että en ole ainoa!! 😀 Joo mulla sama. Yritän olla liikaa miettimättä. 😀

  2. ilari kirjoitti:

    hmm mikähän ois se kriisin paikka emt ku olo tuntuu uudesti syntyneeltä ja onkin sitä niin tajusin et mulla on tullu överi herkkyys tohon seksi juttuun esim vaik oon tässä tuntematon niin on jotenkin hanakala muotoilla ees sanoi vai tulikohan tässä nyt elvitelyy mut koitanpa purkaa nopaisti noh kaikki alko jokunen vuosi sitten esim olin baarissa ja juu jokku naiset pyys kotiinsa mut ei mulal sellasta fiilistä noh ssaattelin kotiin ja annoin vaan pusun ottaan ja peittelin ja lähin kotiin vaik toinen sanoi et pannaaks mut ei ollu selalsta fiilistä ja sit noh tapasin esim yhen hyvän naisen mut ku mä olin keksuteluissa koko ajan punanen ja siis hyvä olo sillain henkisesti mut siis silloinkun on tosi hyvö olla sydämessä ni jotenkin se seksikin on sitten tosi herkkää edes ajatella tai ku jo siitä koskettelmsien ajatelusta tulee sellanen tosi paljon tunteita ja hyvää oloo mut miten tän sanois ku olo tuntuu tässä uudessa elämältä sit neitsyeltä tai joltain ja vittuku kirjotan näin niin alko tulee pikku nolotus tai sellanen et ei vittu mut nyt pitää kyl olla tunetta siinä hommassa ja noh siis se on tavallaa se kriisi kun olisi kiva olla yhdessä teitty mut toi askel on nyt mulle sitten se ongelma vai oonko tehnyt siitö siis ooko mennyt liian pitkälle henkisessä rakkaudessa ei sillä kyl seksiikin tekee mieli muutama kerta päivään tai nyt oon blokannut tietty sitä tunetta nyt. mut mä en vaan tajuu kun aloin miettiin sänky hommaa niin jotenkin vaan tuli taas se blokki ja tuntuu et o helpompi elää vaan henkisessä rakkaudessa kun siitä saa pljon onnea ja sellasta.
    tai siis kun esim yks sano et ota vaik vähän punkkuu niin helpottaa se mut sit oo nsiinä ristiriidassa kun esim toivotaan rajusti ottamista mut ei vittu taas nolous iski täsä mut jotenkin tuntuu et se menee sillain herkästi ainakin se” eka kerta ” ainiin ja ytkun on se olotilakin niin ehkä sit meitin sitäkin et kelle annan itteni eka kerta tässä uudessa elämässä ja se luo sen blokin ku mitä jos anann väärällä niin häviikö multa sitten joku tunne ei vittu mut joo tällänen ”kriisi” mut ehkä vaan pitää luottaa siihen tunteeseen mitä tule ja koittaa antaa vaan mennä miten vitussa seksistäkin nyt tuli tällänen herkkyys ongelma prr. noh tällästä tul itästä mieleen sori 🙂

  3. santzu kirjoitti:

    Sun kirjotus kuulosti samalta kun mun tarina. Lapset ym. Suunitellut ennen 30 kympin täyttämistä..ja lähtokohdat olikin siihen, mutta mullakin se vaihtui yksiöön porissa 🙂 🙂 noh tästä on vähän aikaa, ja täytin juuri 32. Mulla uusi ihana suhde johon emme ainakaan nyt kaipaa muuta. Aika näyttää miten käy. En enään stressaa siitä 🙂 oppinut että en suunnittele mitään.

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Kiva kun kommentoit. Aika monelle on tullut samanlainen homma kun 30 v synttärit lähestyy. Kai sitä rupeaa enemmän miettimään mitä elämältä sitten loppujen lopuksi haluaa. Ihana kuulla että nyt kaikki menee hyvin ja onnea uuteen suhteeseen. 🙂

  4. Sanna kirjoitti:

    Täällä kans 29v mutta vielä ei kriisiä näy. Eiköhän siihenkin päästä, kun keväällä koittaa kolmekymppiset 😀 nyt kun miettii elämää taaksepäin, niin aikauheeta jos 25 vuotiaan olisi lapsi pitänyt jo tehdä. Muistan myös ikuisesti, kun erosin ENSIMMÄISESTÄ poikaystävästäni 22 vuotiaana ja äiti sanoin ’hei ei se haittaa josset sinä lapsia koskaan teekkään vaikka mummoksi haluaisin’. Mietin silloin että jaaha, tässäkö se mahis sitten oli ja meni 😀 tosiaan elämässä tavoitteet ja arvot muokkautunut matkan varrella ja tällä hetkellä tyytyväinen vaikkari työhön, juuri ystäviin ja perheeseen sekä omaan aikaan jolloin voit tehdä just sitä mitä ite tahdot 🙂

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Kiitos kommentista! 🙂 Ihanasti sun äiti on sanonut ja noinhan se on. Kaikki elää niin kuin haluaa ja ei perhe, ystävät tai yhteiskunta voi määritellä sitä että onko tehtävä lapsia vai ei. 🙂 Huomaan itsekkin tuon arvojen muuttumisen. Se elää jonkin verran iän mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *