Hae
JohanOnFitness

Reissukuulumiset

Tässä niitä viikonlopun kuulumisia. 🙂

Perjantaina aamulla sain äidiltä kyydin töihin, koska työpäivän jälkeen oli tarkoitus mennä suoraan satamaan risteilylle.

Kesken työpäivän sitten tajusin ettei mulla ole henkkareita mukana joten asennoiduin, että jossain vaiheessa kesken työpäivän lähden julkisilla käymään kotona. Tämähän veisi ”vain” 1 h per suunta. Kyllä ärsytti, mutta ajattelin, että ainakin seuraavalla kerralla muistan tarkistaa onko ne henkkarit mukana vai ei.

No onneksi yksi pelastava enkeli tarjoitui vapaaehtoisesti ilman uhkailua/kiristämistä ja itseasiassa edes pyytämistä käyttämään mua kotona. 😀 Helpotti ihan suunnattoman paljon! <3

Työpäivän jälkeen lähdin siten kohti satamaa, jossa treffasin kaverit. Samaan aikaan oli laivalla muuten jotkut lääkkisläisten megabileet. Oli kyllä aikamoista porukkaa paikalla. 😀

Perjantaina kadotin kaikki mun kaverit ja yllättäen puhelimella en saanut ketään kiinni, joten luovutin aika nopsaa ja menin nukkumaan. Aamulla kaikki oli kumminkin löytänyt takaisin hyttiin. 😀

Lauantaina päivällä käytiin Ruotsissa aamiaisella ja vähän kiertelemässä kauppoja. Itselle lähti mukaan tavaraa Victoria’s Secretsiltä sekä Calvin Kleiniltä.

Lauantaina illalla pystyttiin koko ilta koossa eli kukaan ei kadonnut tai mitään. 😀 Aika rauhallinen ilta oli tämäkin.

Kiva reissu kumminkin oli ja ystäviähän on aina ihana nähdä!

Toivottavasti teilläkin oli kiva viikonloppu!

FullSizeRender

Näyttökuva 2016-1-24 kello 19.56.17

IMG_1388

Näyttökuva 2016-1-24 kello 19.56.05

2 kommenttia

  1. Janna kirjoitti:

    Ahhah voii eii osuit superristeilylle just 😀 meitä oli noin 1100 sen teeman ympäriltä 🙂 toivottavasti oli hauskaa kaikessa siinä kaaoksessa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *