Hae
JohanOnFitness

Vuoristorataa

Nyt on uusi viikko jo yli puolessa välissä ja kai nämä viime päivät on mennyt hieman tunteiden kun kivunkin vuoristoradassa.

Nyt on ollut muutaman päivän kirjoitustauko, koska halusin saada kasattua kaikki päässä olevat ajatukset joksikin järkeväksi kokonaisuudeksi. Tulin kumminkin siihen tulokseen etten vielä ole kykeneväinen siihen, mutta kirjoitan tänne nyt silti. 🙂

Tiistaina kävin sellaisessa yrityksessä tutustumiskäynnillä kuin Fibaco. He ovat erikoistuneet huippu-urheilijoiden kuntouttamiseen. Minulle itseasiassa suositeltiin heitä snapchatin kautta. (Kannattaa muuten tulla seurailemana myös sinne, siellä on perusarkeani. Tänään siellä on koko päivän tullut materiaalia kuvauksista SC: Johanonfitness) 

Tutustumiskäynti meni todella hyvin ja oltiin ihan samalla aaltopituudella. Ensimäistä kertaa selän rikkimenemisen jälkeen mulle tuli sellainen olo, että ei tässä ole mitään hätää, että mut tullaan saamaan kuntoon. Tämän takia mun kuntoutus alkaa sitten heidän kanssaan. Laitan erillisen postauksen siitä minkälainen mun kuntoutussuunnitelma on, kun olen käynyt siellä uudelleen sekä tavannut myös Fitfarmin valmentajaa. Sitten mulla on parempi käsitys siitä miten seuraavat kuukaudet mennään ja miten käy kisaamisen.

Keskiviikkona uskaltauduin töihin. Jos olisin jatkanut sairaslomaani, niin olisin palannut töihin vasta jouluaattoviikolla.

Keskiviikkona mulla oli myös vapaaehtoistyövuoro Hope Ry:n Hyvän Mielen Joululoungessa. Oli aivan ihanaa olla tekemässä hyvää! Jos et tiedä mistä tässä hyväntekeväisyyskampanjassa on kyse, niin käy lukemassa mun aikaisempi postaus tästä. 

Hyvän Mielen Joululoungessa vieraili samalla myös Natalia (punttimimmi), Janina (Fit Times) ja Monna ja Tuukka (Monna Treenaa). Kiitos myös heille lahjoituksista ja kuulumisien vaihtamisesta! <3

Selkä on ollut kipeenä aina töiden jälkeen ja välillä joudun töissäkin huilaamaan. Onneksi aamuisin se ei ole ollut kipeempänä eli ei ole mennyt pahemmaksi vaikka olen ollut töissä.

Edelleen ruokailujen suhteen menee mulla aivan penkin alle. Menen nyt vielä tämän viikon näin ja ryhdistäydyn ensi viikolla. Näen lauantaina koutsini, joten eiköhän ne potki mut takaisin ruotuun. Paino on alimmillaan kuin koko vuonna, mutta sitähän se salittomuus teettää.

Pääsääntöisesti ihan hyvällä fiiliksellä mennään ja pyrin pysymään positiivisena joka päivä. Välillä harmittaa, välillä V******, välillä on taas ihan hauskaa ja kivaa ja välillä taas surettaa. Eli kaikki tunneskaalat käydään täällä kyllä läpi. 🙂

Pahoittelen, että en ole blogiini tulleisiin kommenteihin vastannut, mutta nyt käyn vastaamassa jokaiseen. 🙂 Kiitos viesteistä kaikille! <3

12341209_10153938896636542_7343912684131780370_n

Tän päivän kuvauksista. Lisää snapchatissä! -> johanonfitness

Näyttökuva 2015-12-3 kello 18.34.36

Näyttökuva 2015-12-3 kello 18.33.58

Minä ja Natalia. 🙂

Näyttökuva 2015-12-3 kello 18.33.32

Monna ja Tuukka tuomassa pakettejaan. 

Näyttökuva 2015-12-3 kello 18.35.46

Janina paketoimassa. 🙂

Yksi kommentti

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *