Hae
JohanOnFitness

Kehonhuollon Merkitys

Nyt kun oon aika pitkään painanut menemään aika kovaa tahtia niin töissä, vapaa-ajalla ja treeneissä , niin myönnän etten ole panostanut aikaani kehonhuoltoon sen verran kuin olisi pitänyt.

Kehonhuolto on aina ollut mulle se ensimmäinen asia jonka jätän välistä, jos pitää nipistää aikaa.

Nyt oon laiminlyönyt mun kehoa totaalisesti ja sen huomaa olossa ja kropassa. Kun otin viime viikon lepoa, niin nesteet lähti heti kiertämään ja olo parani. Kävin viime viikolla joka aamu kevyellä kävelyllä ja venyttelin samalla. Kroppa rupesi tuntumaan hieman paremmalta.

Tällä viikolla palasin treenien pariin ja varsinkin jalat on koko viikon tuntunut taas todella paineisilta. Onneksi tänään pääsin Suloon hierottavaksi. Oli ihan uskomatonta, että mun takareisiä, pohkeita ja pakaralihaksia hierottiin yhteensä 1,5 tuntia. Voin sanoa, että on lievästi sanottuna erilaisen tuntuiset jalat. Takareisien kiristys helpotti ja paineen tunne hävisi. Ihanaa! Iso kiitos Sulolle!

Ajattelin, että aloitettaisiin tuossa perjantaina 9.10.  yhdessä teidän lukijoiden kanssa kehonhuollon 21 päivän haaste! Eli se loppuu 30.10.2015. Yritän kasata sitä ennen jonkun palkinnon, joka arvotaan teidän kaikkien osallistuneiden kesken. Kirjoitan vielä haasteen säännöt ja julkaisen ne nyt perjantaina! Haasteeseen osallistun siis myös itse, koska ajattelin että tämän avulla saisin itsestäni niskasta kiinni ja toivottavasti saisi nekin lukijat joilla kehonhuolto on myös jäänyt hoitamatta.

Nyt kun kehonhuoltoon päästiin, niin jos olet tulossa I Love Me -messuille, niin siellähän pääsee Sulon osastolla hierontaan todella edullisesti! Eli Sulon osastolla (6f90) koko messujen aikana tehdään myös rentouttavia hierontoja. Voit varata hierontaan ajan jo etukäteen joko numerosta 040 1242111 tai sähköpostilla hyvinvointi.sulo@gmail.com

15 min Hieronta 12 euroa
30 min Hieronta 25 euroa

LISÄKSI kaikista messuilla Suloon varatuista hoidoista -20 % alennus! Tää on musta todella kova tarjous! Voit varata messuilla ajan heidän Messuosastolla ajanvaraustiskiltä.

DSC00305

DSC00304

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *