Hae
JohanOnFitness

Voimaa Voimaluennosta

Tämä viikko alkoi aivan mahtavasti kun sain liput Jutta G:n ja Vertin Voimaluennolle.

Voimaluento oli heti maanantaina ja menin sinne ystävän kanssa. Vaikka Jutan kanssa olen aikaisemmminkin jutellut ja ollut jo pitkään Fitfarmilla, niin en ole aikaisemmin kumminkaan ollut hänen luennollaan. Odotin luentoa kyllä todella paljon!

Näyttökuva 2015-9-16 kello 22.17.30

Luento käsitteli asioita Jutan uuden Voimakirjan pohjalta. Jutan ja Vertin välinen ns. kemia toimi tosi hyvin. Sai nauraa ja hymyilyttikin melkein koko luennon. Jutan esiintyminen oli musta ihanaa. Hän on vaan niin energinen ihminen! Musta tuntuu, että mä saan imettyä sitä positiivista energiaa itseeni hänestä.

Kun sanotaan, että pitäisi olla sellaisia ihmisiä ympärillä jotka ovat positiivisia ja saavat myös ympärillä olevat ihmiset positiiviseksi ja voimaan hyvin, niin nyt jotenkin tajusin sen vielä enemmän.

Tätä aihetta ei luennolla käyty läpi, mutta ajattelin, että jos mulla ois Jutan kaltainen ihminen koko ajan vierellä, niin mun päivät ois varmaan superhyviä ja positiivisia. Mutta mitäpä jos minä saisin käännettyä omat ajatukset samaan suuntaan kuin hänellä. Minä olisin se superpositiivinen ja energinen ihminen, jonka seurassa muilla olisi hyvä olla. Se vasta olisikin ihanaa ja sitä mä aion nyt työstää! Joten varokaa kaikki kaverit ja ystävät, jos saatan ärsyttää mun uudella superpositiivisella asenteella! <3

Luennolla käsiteltiin paljon hyviä aiheita ja suosittelen kyllä kaikille, jos luentoja vielä tulee. Juttelin ihan äidinkin kanssa tästä ja sanoin hänellekin, että jos kiertue tulee uudelleen Helsinkiin niin vien äidin sinne.

Itselle jäi myös käteen hyvä asennoitumisvinkki mm. siihen kun mullahan on aina kiire. Ja sitten kun on kiire, niin ajattelen, että apua tänään on tää ja tää ja tää ja sit huomenna on toi ja ylihuomenna sekin ja koko viikko tuntuu todella raskaalta. Jutta ja Vertti puhui hyvin siitä, että kannattaa olla juuri tässä hetkessä nyt eikä miettiä ja stressata turhaan niitä tulevia asioita. Tottakai oon aina tiennyt tän, mutta nyt kun joku puki sen mulle sanoiksi niin jotenkin sisäistin sen. Nyt oon juuri tällä viikolla ajatellut näin ja ai että on ollut mieluisaa.

Luennolta jäi siis paljon käteen!

Ostin myös Jutan Voimakirjan ja otan sen Madridin reissuun mukaan. 🙂

Nyt sitten kaikille teille ihanille lukijoille myös vinkki, että yrittäkää ajatella positiivisesti, antakaa sitä positiivista energiaa myös muille (se oikeasti antaa paljon niin sinulle kuin sinne toiselle) ja yritetään olla murehtimatta tulevasta, koska me eletään juuri nyt tässä hetkessä. <3

Ja ainiin! Sain muuten taas uudet ihanat kynnet! Sekin tekee hyvää sielulle. Lupaan! 😀 Nyt halusin vähän hillitymmät kuin yleensä. Nää on niin ihanat! Kiitos vaan Detailed Beauty Nails! Käykäähän varaamassa oma aika täältä tai soittakaa numeroon: +358 45 617 4122. Koodilla JohanOnFitness saatte -10% alennuksen normaalihintaisista palveluista!

IMG_8811

IMG_8810

Ps. Kirjoitan myös blogia Fitfarmin Fitblogissa. Tällä kertaa olen siellä avannut millainen olin ennen! Suosittelen lukemaan! 🙂 Pääset siihen tästä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *