Hae
JohanOnFitness

In Loving Memory

Vuosi 2015 ei omalta osaltani alkanut uuden vuoden hurmiossa kuten olin suunnitellut. Toisaalta taas kerran opin ettei elämässä kaikki mene niin kuin suunnittelee. Ihan sama kuinka paljon asioita haluaa, toivoo tai jopa rukoilee niin jotkut asiat kohtalo on vaan ennalta määrännyt. Päätin kirjoittaa tästä todella henkilökohtaisesta asiasta, koska olen huomannut että itselleni paras tapa käsitellä niin surua kuin muitakin asioita on kirjoittaa niistä.

Omistan tämän kirjoituksen rakkaalle ukilleni, jonka luona juuri tasan 6 päivää sitten olin viettämässä joulua ja syömässä ukin tekemiä lihapullia, jotka ovat pienestä pitäen ollut mun lemppareita. En olisi silloin uskonut, että se oli meidän viimeinen yhteinen ateria. Kaikki oli hyvin, enemmän kuin hyvin.

Eilen kuulin että isoisäni oli saanut sairaskohtauksen ja silloin pitkästä aikaa rukoilin. Kun olin pieni minulle sanottiin, että minua on suojelemassa 9 suojelusenkeliä. Äitini oli sen kuullut yhdeltä uskovaiselta. En itse ole ajatellut sen enempää koko asiaa, mutta nyt sen asian muistin ja rukoilin, että jos minulla todella on 9 suojelusenkeliä niin halusin ne kaikki lähettää ukkini rinnalle.

Valitettavasti nämä yhdeksän suojelusenkeliä eivät pystyneet pelastamaan häntä mutta uskon, että he auttoivat ukkia sinnittelemään siihen asti, että lähimmäiset kerkesivät jättää hyvästinsä syvässä unessa olleelle rakkaalleen.

Suru on suuri.

Olen aina pitänyt itseäni aika tunteettomana. Olen ajatellut, että jos menetän jonkun läheisen niin osaisinkohan itkeä. Osaisinkohan surra. Joskus oma tunteettomuus on jopa pelottanut. Joskus nuorena sydämmeni on särkynyt niin pahasti, että sen jälkeen olen kovettanut itseni. Nyt kun sain tämän puhelun, jota en olisi missään nimessä halunnut saada niin romahdin lattialle. Kyyneleistä ei tullut loppua. Tunsin. Tunsin surua, kaipuuta, myötätuntoa, pelkoa.

Vuosi 2015 alkoi musta pilvi taivaalla. En silti halua ajatella, että tämä määrittää koko tulevan vuoden. Ukki ei olisi halunnut sitä. Hän ei ole enää täällä, mutta uskon että omaa matkaani varjelemassa on nyt kymmenes suojelusenkeli.

Tein kaikesta huolimatta eilen kun kello löi 24 listan omista tavotteistani vuodelle 2015. Minun piti julkaista ne tänään, mutta en pysty vielä sen enempää pohtia niitä joten julkaisen ne toinen päivä.

Uusi vuosi alkoi surullisissa merkeissä mutta tämä myös opetti, että minun tulee entistä enemmän elää hetkessä, hypätä rohkeammin uusiin tilanteisiin, nauttia ihan joka ikisestä uudesta aamusta ja rakastaa koko sydämmestä.

”Koskaan ei tiedä onko aikaa paljon vai vähän. 
Yht¿äkkiä huomaa se päättyikin tähän. 
Kun sammui sydän läheisen. 
On aika surun hiljaisen. 

Oli sulla sydän niin lämmin hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. 
Mitään ei pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. 
Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. 

Kauniit muistot voimaa antaa, 
surun raskaan hiljaa kantaa. 

Saapui hetki elon illan, 
iltana kauniin talvisen. 
Seuraavana aamuna uupui voimat, rauha saapui, 
hiljaa vaivuit ikiuneen.”

Kaivaten Sinua,

Johanna

 

mourning-214439_1280

10 kommenttia

  1. Maiju kirjoitti:

    Voimia ja osanotto <3

  2. Maija kirjoitti:

    Hei Johanna!
    Kirjoituksesi on todella kaunis ja koskettava – liikutuin kyyneliin lukiessani. Toivon Sinulle ja rakkaillesi voimia kestää suru ja kohdata ikävä.

    Lämpöä, rakkautta ja enkeleitä alkaneeseen vuoteen,

    Maija

  3. Heini kirjoitti:

    Osanottoni ja paljon voimia surussasi!

  4. Henriikka kirjoitti:

    Syvät osanotot sinulle Johanna ja teidän perheelle. Ukki sai ilmeisesti lähteä ”saappaat jalassa” ilmeisesti ilman suurempia sairasteluja, mikä on hyvä asia. Hyvää uutta vuotta kaikesta huolimatta.

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos paljon. Kyllä! Ukki lähti saappaat jalassa. 🙂

      Kiitos samoin. 🙂

      Yt,
      Johanna

  5. Elsa kirjoitti:

    Voimia ja osanotto! Harmi että uusi vuosi alkoi sinulla noin kurjasti 🙁 itsellä taas vuosi 2014 oli menetyksen vuosi: koulujen kevätjuhlapäivänä haudattiin äitini isä ja koulujen joulujuhlapäivänä isäni isä, eli menetin puolen vuoden sisällä molemmat ukkini, nyt on jäljellä enää yksi mummo.. yhteisestä ajasta suvun vanhimpien kanssa tulee nauttia aina kun mahdollista, koskaan ei tiedä milloin lähtö koittaa! Samoin tulisi ajatella kyllä kaikkien rakkaiden kohdalla.. tsemppiä uuteen vuoteen sinulle, jatkukoon se parempana kuin alkoi! 🙂

    • johannavaris kirjoitti:

      Hei,

      Kiitos kommentistasi. Suuret osanottoni myös sinulle. Tästä vuodesta tulee kohdallasi varmasti paljon parempi! Rakkaan menetys aina opettaa ja kasvattaa. Niillä uusilla eväillä vain kohti uutta ja parempaa vuotta. <3

      Yt,
      Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *