Hae
JohanOnFitness

Viikonlopun Kuulumiset

Viikonloppu on mennyt taas aivan liian nopeasti ohi. Perjantaina oli aika kiireinen päivä töissä, jonka jälkeen pääsin hemmottelemaan itseäni Kaaren Detailed Beauty Nailsiin. Mulle tehtiin aivan mahtavat kynnet! Sanoin, että halusin jotain mustaa ja timantteja, mutta muuten annoin vapaat kädet ja näistä tuli ihan mieletömät. 🙂 Kiitos taas kerran! Jos haluatte huippuhyvät pikkujoulukynnet tai hemmotella itseänne muuten vaan niin JohanOnFitness nimellä saa -10% alennuksen normaalihintaisista palveluista. Kannattaa heti soittaa ja varata aika; 045 3302033.

Perjantaina illalla jatkoin töiden tekoa vielä kotoa käsin ja sitten menin jo kymmenen maissa nukkumaan.

Lauantaina heräsin ekan kerran jo seitsemän maissa, mutta väkisin jatkoin unia ja onneksi sainkin nukahdettua uudelleen ja pääsin loppujen lopuksi ylös vasta kymmenen maissa. Eli hyvät unet tuli! 😀 Aamulla kävin tekemässä aamureippailun, jonka jälkeen söin aamupalan kaikessa rauhassa.

Päivällä kävin ystävän ja Herra A:n kanssa kahvilla, jonka jälkeen mentiin A:n kanssa salille. Mulla oli vuorossa viikon kolmas jalkatreeni. Treeni oli kiertoharjoitteluna ja siinä oli 4 liikettä joita jokaista tein 15-30 suoraan putkeen. Kierroksia oli yhteensä viisi. Olin aivan rikki tän jälkeen. Ihan hullu ohjelma! 😀

Lauantaina illalla mentiin syömään Rio Grande -ravintolaan ja mulla oli viikon vapaa-aterian aika. Söin kanaa, kasviksia ja bataattia. Jälkkäriksi käytiin hakee jäätelöt ja karkkipussit. Oli tosi hyvää!! Karkkia söin 200g ja olin niin hiilaripäissäni että torkahdin jo klo 9 illalla. 😀 Myöhemmin kumminkin jaksoin katsoa vielä vähän aikaa leffaa ja sitten pääsin nukkumaan 12 maissa.

Tänään aamulla kävin kävelemässä, mutta muuten oon ottanut aika rauhassa. Käynyt vähän sukuloimassa ja laittanut kotia kuntoon. 🙂

On ollut ihan mahtava huomata, että mun selkä on kestänyt hyvin tän viikon kolme jalkatreeniä. Edelleen se on kipeä ja mä tunnen sen miltei koko ajan, mutta se ei ole enää sellaista kipua, että joutuisin mennä makaamaan lattialle ja miettiä miten saisin kipua vähennettyä. Eli sellainen jomotus on lähtenyt pois.

Mulla oli myös aika kova huoli siitä, että nyt kun jalkatreeneistä otettiin kaikki perus raskaat liikkeet pois, niin etten sais tuntumaa jalkoihin. Mutta onneks huoli oli aiheeton, koska mun pakarat on ollut niin kipeet, että vessassa käynti on sattunut suoraan pakaralihaksiin. XD Eli kyllä nykyisellä ohjelmalla saan ne jalat treenattua ihan hyvin, ilman niitä perus kyykkyjäkin. 🙂

Ruokailujen suhteen nyt ainakin se kova nälkä on lähtenyt. Oon taas pysynyt ruokavaliossa se noin 90%, mutta tällä viikolla muutama päivä mennyt hieman päälaelleen sen suhteen etten ole pystynyt syömään kaikkia päivän aterioita. Illalla oon sit syönyt hieman ylimääräistä, että kalorit tulee täyteen. Mun kroppa reagoi kiireeseen, niin että mulla lähtee kokonaan nälän tunne. Ei yhtään tekis mieli syödä ja sitten sitä helposti vaan siirtää ja siirtää sitä seuraavaa ateriaa. Mulla ollut nyt aika kiirettä treenien, töiden yms asioiden kanssa, koska lähden viikon päästä lomalle ja haluan saada niin monta asiaa valmiiksi ennen sitä. 😀 Perjantaina havahduin vasta kynsien laitossa klo 19, että hetkinen oon vasta syönyt tänään aamupalan ja poteiinipatukan. Tiedän, että tuo on ihan typerää ja kellostahan mun pitäs katsoa, että monelta syön, mutta nyt on mutaman kerran käynyt näin. Ensi viikolla aion pitää kiinni, että saan kaikki ateriat syötyä oikeaan aikaan.

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Kivaa tulevaa viikkoa kaikille! 🙂

 

20141018-Johanna Varis-322-Edit

Kuvaaja: Vesa Marjanen, Meikki&Hiukset: Pia Rasmussen

kuva 7

kuva 9

kuva 6

kuva 8

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *