Hae
JohanOnFitness

Viikonlopun Ohjelmaa ja Valmentajien Tapaamista

Mukava viikonloppu takana! Perjantaina menin työpäivän jälkeen kahvittelemaan Suloon ja samalla pääsin taas sokerointiin. 🙂 (Suosittelen)! Perjantaina illalla mulla tuli ystäväpariskunta kyläilemään ja vietettiin ilta yhdessä juustojen ja hedelmien kanssa. Oli tosi kivaa!

Lauantaina mulla oli normityöpäivä. Kävin aamulla aamukävelyllä jonka jälkeen menin suoraan töihin. Lauantaina illalla mentiin Herra A:n ja Neiti H:n kanssa elokuviin katsomaan Annabelle Tennispalatsiin. Olipas aika kammotava leffa. Mä kiljuin ja neiti H karjui. 😀

Sunnuntaina kävin aamupäivällä salilla pumppailemassa yläkroppaa ja nyt vihdoin sain nostettua painoja melkein samalle tasolle kuin ennen kisadiettiä. Vihdoin muistui mieleen se miltä sen treenaamisen oikeasti pitää tuntua. Oli ihan mielettömän hyvä treeni!

Treenin jälkeen menin iskän luokse syömään ja siellä vierähtikin useampi tunti. Koko päivä meni käytännössä sukuloinnissa. Oli tosi ihanaa! 🙂 Olin tehnyt iskälle lahjaksi oman Wikipedia-sivun. 🙂 Iskä tykkäs!

Tänään mulla oli töistä vapaapäivä ja mulla olikin jo klo 9 tapaaminen Tampereella valmentajieni kanssa (Jarin ja Harrin). Siellä sitten vierähtikin melkein tunti jutellessa. Käytiin tarkkaan läpi selän tilannetta ja nyt on selvät sävelet mitä seuraavaksi on ohjelmassa.

Käytännössä mut määrättiin näkemään edes pikaisesti nyt viikonloppuna meidän oman tiimin fyssari joka katsoo vähän selkää ja antaa mulle kotijumppaliikkeittä ja tsekkaa muutenkin, että liikkeet mitä tuun tekemään, että teen ne oikein. Sit sovittiin, että testaan itsekseni jalkaliikkeitä ja katson mitkä ei satu selkään ja sit tulen heti tapaamaan valmentajia uudelleen (jo kahden viikon sisällä) että me saadaan mulle uus jalkatreeniohjelma tehtyä. Nyt on vaan tärkeää saada mun selkä kondikseen, että voidaan treenata niitä jalkoja, koska ne on se mun kehitys-alue.

Pyysin myös lisää ruokaa ja sanoin rehellisesti, että lipsumisia on tullut, koska on vaan nälkä.  Molemmat valmentajat ekana säikähti, että pyydänkö taas että vähennetään ruokaa. 😀 Sanoivatkin, että nyt on maailmankirjat sekasin kun Varis pyytää lisää ruokaa. Katsottiin vähän sitä mun nykyistä ruokavaliota ja mulle nyt lisättiin ruokaa lounaaseen ja sain ylimääräisen välipalan ennen treeniä. Multa kysyttiin, että milloin mulla on eniten nälkä ja kerroin, että lipsumiset on tullut just ennen treeniä, koska silloin on kauhee nälkä. Nyt sain sitten sen takia siihen välipalan, että ei tarvii nälkää nähdä. 🙂 Sain myös vihdoin sen vapaa-aterian kerran viikkoon! Luksusta!

Sain taas paljon motivaatiota ja tiedän, että nyt kun sain sen vapaa-aterian kerran viikkoon niin ruokavaliossa pysyminen on paljon helpompaa, koska voin aina odottaa sen mielihalun kanssa siihen viikonloppuun. 🙂 Suurimmat mielihalut on just ollut ennen treeniä niin nyt kun sain sen välipalankin siihen, niin elämä helpottuu varmasti huomattavasti! Oon niin iloinen nyt!! 🙂

Tapaamisen jälkeen menin kahvittelemaan yhden entisen tiimiläisen kanssa ja oli kyllä ihana vaihtaa kuulumisia. Kahvitteluhetki venähti muutamaan tuntiin kun vaan juttua riitti. 🙂 <3

Huippua viikkoa kaikille!

kuva

Tää oli hauska tilannekuva kuvauksista. Hyppäsin vaan yhtä äkkiä tuohon ja yitin näyttää kovikselta. En onnistunut  😀 Kuvaaja kerkes kumminkin napata kuvan. 😀  Kuva: Vesa Marjanen 

 

 

2 kommenttia

  1. kika kirjoitti:

    Miusta tuo vika kuva on ihana!! :DDD

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *