Hae
JohanOnFitness

Ensimmäiset Bikini Fitness -Kisat Takana

Nonniin! Nyt sitten pikakuulumiset heti kisojen jälkeen. Teen vielä erillisen päivityksen koko mun kisaviikosta ja siitä miten itse valmistauduin kisoihin. 🙂

Eli eilen oli elämäni ensimmäiset Bikini Fitness -kisat Jyväskylässä NFE-karsinnoissa. Vuorokausi ennen kisoja oli aika raskas, koska nesteitä poistettiin kropasta ja olo ei ollut kauhean hyvä. Nukuin kisoja edeltävän yön todella huonosti mutta silti pystyin nauttimaan kisapäivästä.

Jännitystä ei oikeastaan ollut ollenkaan. Vasta juuri ennen lavalle menoa iski paniikki ja lavalla toki jännitti mutta ei esim. niin paljon kuin tiimin kenraaleissa. Pystyin nauttimaan lavalla olosta ja fiilis oli ihan huikea.

Mun sarjassa tyttöjä oli 19 ja kisat alkoi alkukarsinnalla jossa kaikki pyydettiin lavalle lineuppiin ja sen jälkeen viiden vertailuihin. Tämän jälkeen valittiin 15 parasta jatkamaan kilpailua. Valitettavasti itse en kuulunut niihin 15 parhaaseen.

Juuri ennen kuin poistuin lavalta linjamies tuli sanomaan ettei tuomarit näe mun kilpailijanumeroa ja se voi olla syy karsimiseen että laita se paremmin  esille. Kerkesin yhden uuden etuasennon ottaa jotta numero näkyisi mutta välittömästi sen jälkeen meidät pyydettiin jo pois lavalta. Tämän jälkeen kuulin että olin pudonnut.

En missään nimessä sano että jatkoon meno olisi ollut tuosta kiinni vaan se oli toki monen asian summa mutta saattaahan toikin jotain vaikuttaa. Tiedän että lavakunto oli muihin tyttöihin nähden todella pehmeä ja monessa muussakin on paljon parannettavaa. Mm. huomasin kuvista että poseasentoja tulee hioa; etupose ei tullut kunnolla + numero pitää näkyä, takaposessa en pyllistänyt tarpeeksi, sivuposessa en nostanut lantiota tarpeeksi, stailaus tulee olla luonnollisempi jne.  Kisadietillä paino putosi 14 kg ja totaalipudotus on nyt yli 27 kg joten ihon palautuminen kestää ja nyt kisoissa iho ei ollut kireä. Toki rasvaakin kehossa vielä on.

Fiilikset kisan jälkeen oli aika vaihtelevat. Toki jouduin vähän itkemään heti kisan jälkeen kun olin pettynyt. Tiesin kunnon olevan pehmeä mutta tottakai sitä aina toivoo että pääsisi pidemmälle.

Karsinnan jälkeen Timiläiset ja myöskin muut kisaajat olivat aivan ihania kun tulivat kannustamaan! Se oli ihan mahtavaa ja kiitos siitä kaikille niille kisaajille jotka tsemppasi mua lavan takana! <3 Se todella merkitsi mulle paljon! Pettymyksestä huolimatta olin iloinen että olin noussut lavalle ja kokenut sen ja se ehdottomasti on mun juttu. Nautin lavalla olosta 110 %! Eikä pelkästään se lavalle nousu ole se juttu vaan tää koko elämäntyyli sopii mulle tosi hyvin. Lavalle nousu oli vain kirsikka kakun päällä. Se mistä nautin kumminkin eniten on tää kaikki mikä lajiin kuuluu; treenaus, puhdas ruoka, tavoitteellisuus, yhteisöllisyys jne.

Heti kisan jälkeen juttelin jonkin aikaa valmentajani kanssa ja sain hurjasti tsemppiä häneltä ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä että vaan Tampereen karsintaan yrittämään uudelleen. Sain selvät ohjeet miten tuleva viikko treenataan ja syödään. Nyt siis kiristetään se mitä tässä ajassa voidaan kiristää ja ainut millä on merkitystä on se että kehitytään. Tampereella tulen siis olemaan kireämpi kuin Jyväskylässä mutta sen näkee sitten siellä mihin se kireys riittää. Tiedostan sen, että ei musta niin kireää viikossa saada mitä esim. oman pituussarjani voittajat olivat, mutta lähden hakemaan lavakokemusta ja toki tän hetkisen elämäni parasta kuntoa. 🙂

Muistan kun vuosi takaperin istuin Satu Kalmin kanssa alas ja mietittiin milloin kisaan ensimmäisen kerran. Silloin hän kysyi minulta haluanko lähteä voittamaan vai hakemaan ekana lavakokemusta ja sen jälkeen voittamaan niin sanoin että hakemaan ekana lavakokemusta. Omat tavoitteet kasvoi matkan varrella, mutta on hyvä muistuttaa myös itselle mikä matka onkaan takana ja mikä oli se ensimmäinen tavoite. Jos olisin vastannut, että voittamaan niin en olisi eilen noussut lavalle vaan ensimmäiset kisat olisivat olleet joko ensi keväänä tai vasta ensi syksynä.

Tampereen kisojen jälkeen istun valmentajan kanssa alas ja silloin mietitään milloin kisataan niin että se tavoite on olla siellä voittajien joukossa. Nyt kun rasvaa on sulanut niin tiedän että Bikini on ehdottomasti se oma laji. Aikaisemmin olin miettinyt kumpaan rakenteeni sopii paremmin; bodyyn vai bikiniin. Näytin offilla niin isolta ja tasapaksulta. 😀 Valmentaja ja poseerausvalmentaja ovat molemmat todenneet, että vartalomallini sopii todella hyvin bikiniin, joten jatkan ehdottomasti tässä lajissa. Valmentajaani olen ollut todella tyytyväinen joten Variksen ja herra Bullin yhteistyö jatkuu varmasti. Samoin Fitfarmin koko tiimi on ollut ihan mieletön. Lavan takanakin huoltotiimi toimi täydellisesti. Kiitos siitä! 🙂

Nyt sitten katse kohti tulevaa viikkoa ja Tampereen kisoja, jotka ovat ensi lauantaina. Sinne vien taas asteen verran paremman itseni. 🙂

Ps. Kiitos vielä perheelle ja ystäville jotka tulivat kisoihin mukaan ja tekivät mun päivästä erityisen! Iso kiitos myös kaikille muillekin ystäville, tutuille ja tuntemattomille joilta olen saanut kannustus/tsemppi -viestejä! Jokainen niistä on merkinnyt mulle todella paljon ja te olette piristäneet päivääni ja antanut mulle voimaa taas jatkaa! Kiitos! <3

kuva

Tämmönen matka takana. 🙂

kuva 1

10670218_10153088079576542_7492395104174559864_n

kuva 2

kuva 3

10603216_10153088079786542_3169286201564640261_n

Ystävillä oli Variksen tiimivaatteet. ;D

10616650_10153088079726542_6051534939596842708_n

10623061_10153088079631542_7620680869042954266_n

10653493_10153088079696542_8341032372355869155_n

10612854_10153088080086542_2340348265407460249_n

1937469_10153088080006542_1352216507439562378_n

10636105_10153088079926542_7485390727594477551_n

10665875_10153088079296542_5544057509958443295_n

 

 

10675611_10153088079836542_1346115858723896387_n

32 kommenttia

  1. Milla kirjoitti:

    kiva kun teit näin pian pikakoosteen kisojen jälkeen, fiksuja ajatuksia :)) oot tehny ihan mahdottoman hyvää työtä sun matkan varrella ja näytät todella upealta noissa kuvissa!! kovasti tsemppiä ja iloa ensi viikkoon ja Tampereen karsintaan valmistautumiseen :)<3

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos paljon. Iso työ on kyllä takana ja harmitti kyllä ettei kunto kerennyt siihen pisteeseen mihin olisin toivonut mutta kokemus oli mieletön ja ensi viikonloppuna haen lisää mielettömiä kokemuksia sillä kunnolla minkä luoja mulle tällä kertaa taas suo. 🙂

  2. P kirjoitti:

    Ootko ees salilla ikinä tehny kunnolla työtä?! Ei siltä näytä :/

    • johannavaris kirjoitti:

      Hei Petri,

      Ei en ole. ;D

    • Jenni kirjoitti:

      No huhhuh taas näitä kommentteja :D! Joo, ihan just siltä näyttää, et Johanna ei oo ikinä salille päin katsonutkaan…Ei saatana 😀 Johanna, mahtavaa työtä, näytät ihanalta, kroppa on mahtavassa kunnossa, jotenki säteilet lavalla Hän voi varmaan tulla vaik Tampereelle moikkaamaan ja näyttämään sen oman täydellisen vartalonsa, sellanenhan kuitenkin hällä varmaan on kun tuommosta kommenttii on vara tulla laittamaan :D!!!

      • johannavaris kirjoitti:

        Joo meitä on moneen junaan ja kaikilla on oikeus ilmaista mielipiteensä. 😀 Kiitos kommentista ja tsemppauksesta! 🙂 Lavalla olo oli kyllä mahtava kokemus ja ehdottomasti mun juttu. Nyt vaan etiäpäin. :))

  3. MissEvilEve kirjoitti:

    Oli kiva lukea fiiliksistä. Tsemppiä Tampereelle 🙂

  4. Kirsikka kirjoitti:

    Kommentoin ihan ekaa kertaa mihinkään blogiin vaikka kohta vuoden päivät olen fitfashionin blogeja seurannut.
    Tiedän etten ole asiantuntija mutta omaan silmään sun kunto näyttää tosi hyvältä ja mahtavan työn oot tehny!
    Onneksi olkoon! 🙂

    • johannavaris kirjoitti:

      Ihanaa että päätit kommentoida! Kiitos paljon! Sait mut tosi hyvälle mielelle! 🙂

  5. Heidi Orvokki kirjoitti:

    Oot ihan mieletön paketti. Kuvissa huokuu rakkaus lajiin, ja se on tärkeintä. Miun ja monen muun silmissä olet jo voittaja. Sie oot tehnyt ison duunin, ja sie saat olla ylpeä itsestäsi. Mie oon ylpeä myös siusta <3 miun mielestä oot hyvä esimerkki siitä, että haaveet ja unelmat on tehty toteutettaviksi, ihailen siun kunnianhimoa <3 tuut pääsee vielä pitkälle <3

  6. Satu kirjoitti:

    Sä näytit kyllä tosi kauniilta! Onnea Tampereelle ja upean työn olet tehnyt joka tapauksessa!

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos Satu! Tampereelle sitten vaan uudelleen ja kävi miten kävi niin positiivisin mielin jatketaan. :)) Ihanaa viikkoa!

  7. Minna kirjoitti:

    Onnea Johanna! Hieno saavutus! Olet kyllä tehnyt ihan huikean työn, saat kyllä olla ylpeä itsestäsi. Näytät hyvältä! Tsemppiä jatkoon, pääset vielä pitkälle! Usko vaan itseesi!

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos paljon! Mukavaa että kommentoit! Päivä kerrallaan mennään kohti omia unelmia! 🙂

  8. Kati kirjoitti:

    Hei Johanna
    En voi kun sanoa Wau!
    Oon seurannut sun taivalta ja oon todella onnellinen sun puolesta kun olet löytänyt tän jutun ja mikä tahdonvoima!
    Oon omalle työtiimille näyttänyt sun kuvia ja nyt täällä työkaverit minä mukaan lukien fanitetaan sinua ja tää saa meidät tsemppaamaan tosi paljon omissa tavoitteissa.

    Kiitos☺️

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos Kati! Ihan huippua että ootte seuraillu tätä matkaani! Kiitos tsemppauksista! Toi merkitsee todella paljon että oon voinut olla edes yhdelle henkilölle jonkunlainen motivaattori! <3

  9. Meitsi kirjoitti:

    Nyt vaan katse eteenpäin ja Tampereen/Lahden jälkeen järkevälle palauttelujaksolle. Sun kroppa on käyny läpi mielettömän rääkin ja malttia ja itsekuria tullaan varmasti vaatimaan, nyt entistäkin enemmän, kun selkeetä päivämäärää ei enää ole. Sulla on kuitenkin se mitä ei edes rahalla saa, eli vartalon malli, jolla hyvässä kunnossa ollaan ihan siellä top 6:ssa. Vielä ei ollu sen aika, mutta se on mahdollista tulevaisuudessa!! Isosti malttia offille ja työn riemua!

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka,

      Kiitos paljon kommentista! Juuh ehdottomasti kisojen jälkeen ruokailu pitää pysyä kurissa ja treenimäärät aika samoissa mitä nyt jottei vaan tule kiloja kauheasti takaisin. Jojoilu on niin raskasta keholle että haluan ehdottomasti tehdä palautumisen niin fiksusti kun vain voi jotta ihokin rupeaa palautumaan ja kiinteytymään dieetin jäljiltä. Todella ihanasti sanottu toi vartalomalli juttu! Kiitos! Tuosta tuli tosi hyvä mieli! 🙂 Ihanaa tulevaa viikkoa sinulle! 🙂

  10. Mari kirjoitti:

    No vautsi millaisen muutoksen oot käyny! 🙂 Respect!

  11. Niina kirjoitti:

    Moi Johanna,

    mun oli kans tulla kommentoimaan.. Mun mielestä oot todella kaunis noissa kisakuvissa! Sä oikein säteilet, sun hymy on lämmin ja aito ja näytät siltä että olet lavalla juuri siellä missä sun kuuluukin olla!

    Todella upea työ takana! Älä luovuta, se palkitaan vielä, ihan varmasti. Ihan kauheesti tsemppiä tampereelle! Älä vielä heitä hanskoja tiskiin.. ei sitä koskaan tiedä miten käy 🙂

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka,

      Kiitos paljon!! En luovuta vaan nyt painetaan taas kovaa ja kehitytään. 🙂 Kiitos ihanasta kommentista!

  12. Tua Wikholm kirjoitti:

    Hyvä Johanna!!! 🙂 Ihan huikeen työn oot tehnyt ja saat todellakin olla ylpee itestäs! Näytät upelta kisakuvissa 🙂 Sulla on niin hyvä asenne ja tahdonvoimaa, että ne tulee varmasti viemään sut vielä pitkälle 🙂 Tsemppii Tampereelle!

    • johannavaris kirjoitti:

      Moikka! Heh, kiitos 🙂 Yksi välietappi on nt saavutettu ja nyt vaan on laitettava sitten Tampereen jälkeen uudet tavoitteet ja kehitytään lisää. 🙂 Tsemppiä myös sulle Lahteen! 🙂

  13. milla kirjoitti:

    Tosi hyvältä sä näytät mun silmään ! Monet on susta ylpeitä älä siis lannistu <3

  14. outi kirjoitti:

    Mahtavan työn olet tehnyt ja tsemppiä Tampereelle! 🙂
    Esiintymistä nyt sotten hiomaan 🙂

    • johannavaris kirjoitti:

      Kiitos! Juuh nyt pitää hioa niin esiintymistä kuin kuntoakin. 🙂

  15. Krista kirjoitti:

    Moikka! Eksyin sun blogiin googletellessani matkaa bikinifitness-lavoille. Itseäni laji kiinnostaa ihan todella paljon ja vakavasti pohdin, jos itsekin lähtis hommaan mukaan.

    Syy miksi kommentoin, on toi sun ennen ja jälkeen -kuva. Siis aivan huikeeta!!! Oon ihan häkeltyny. Jäin vaan tuijottamaan. Oot kyllä ihan mielettömän hyvän duunin tehny. Huh..:)

    • johannavaris kirjoitti:

      Oi Kiitos!! 🙂 Matka on ollut pitkä ja paljon pitää vielä kehittyä mutta onneksi on koko elämä aikaa. 🙂

      Kiva kuulla, että laji kiinnostaa!! :))

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *