Hae
JohanOnFitness

Miten Dietti Vaikuttaa Kesääni

Viikon päästä alkaa mun kesäloma ja tästä lomasta tuleekin hieman erilaisempi kuin yleensä. Mun aikaisempiin kesäohjelmiin on aina kuulunut ulkomaan matka ja matkailua täällä koti suomessa. Viime kesänä olin Barcelonassa ja Mallorcalla, sielläkin hotelleissa jossa oli salit. Eli treenattua on kyllä tultu viimeiset kesät.

Oon yleensä pitänyt aina kerralla sen neljä viikkoa lomaa mutta nyt päätin, että olen lomalla vain kaksi viikkoa ja loput kaksi viikkoa lomailen sitten kisojen yhteydessä kun aivotoimintakin näyttää suoraa viivaa.

Tänä kesänä en lähde ulkomaille. En sen takia ettenkö pystyisi eväitä ottamaan mukaan tai ettenkö voisi treenata myös ulkomailla vaan yksinkertaisesti sen takia, että en usko pystyväni nauttimaan matkasta 110 % kun katson kellosta milloin pitää syödä ja treenata. Kun lähden ulkomaille haluan ottaa rennosti, treenata ja syödä omilla ehdoilla. Näin ollen säästän rahani ja lähden vaikka kisojen jälkeen pidennetylle viikonloppumatkalle jonnekin. 🙂

Voisin toki väittää ettei dietti vaikuta kesääni, mutta olisihan se valetta. Tottakai se vaikuttaa mutta tämä on oma valintani ja pyrin nauttimaan tästä kesästä ihan yhtä paljon kuin aikaisemmistakin kesistä. Aion nukkua paljon, ottaa rennosti, elää ilman aikatauluja, nähdä ystäviä, grillata diettiherkkuja, olla perheen kanssa ja tottakai treenata. Ajattelin tehdä myös kotimatkailua eli tutustua Helsinkiin lomailijan näkökulmasta. Eli uskon että pystyn nauttimaan tästäkin lomasta vaikka se onkin erilainen kuin yleensä. 🙂 Kylmälaukku raahautuu hyvin piknikille mukaan josta voin sitten omia eväitä popsia ja lenkitkin maistuvat varmasti paremmalle kun herätyskello ei ole soimassa.

Rentouttavaa lomaa kaikille, jotka pääsee loman viettoon jo tänään!

Tässä kuvia viime vuoden matkasta.. Oi haluun takas!!!  

 

kuva

kuva4

 

kuva3

 

kuva1

kuva2

kuva5

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *