Hae
JohanOnFitness

Fitness = Syömishäiriö ?

Tänään en päässyt töihin, koska mulla on selvästi joku syyspöpö iskenyt. Kuumetta ei ole, mutta lihaksia särkee ja veto on poissa. Tänään vietinkin koko päivän melkein nukkuen. Tunsin kuinka keho oikeasti tarvitsi lepoa.

Osa teistä on varmaan jo nähnytkin maanantain uutisissa Fitness-lajiin liittyvän pätkän, jossa peloteltiin Fitneksestä aiheutuvista ongelmista.
Ongelmiin kuului kilpirauhasen vajaatoimintaa, syömishäiriötä, kehon ylirasitustiloja, hormonallisia häiriöitä jne.

Ymmärrän, että nyt kun Fitneksestä on tullut isompikin ilmiö ja suosio on hurjassa kasvussa, niin tietenkin myös lajiin liitetään negatiivisia asioita. Se on ihan ymmärrettävää, näinhän media toimii aiheessa kuin aiheessa. En missään nimessä kiellä etteikö yllä mainitut ongelmat olisi mahdollisia tässä lajissa, mutta eivätkö ne ole mahdollisia joka ikisessä lajissa?


Mietitäänpä hetki näitä muita lajeja joihin vanhemmat lapsiaan kuskaa jo ennen kouluikää.

Otan esimerkiksi vaikka telinevoimistelun. Telinevoimistelu on todella raskas laji ja siinä lapsea koetellaan niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Laji vaatii voimaa, notkeutta, kuria ja paljon töitä lajin eteen. Lapset kilpailevat keskenään ja joukkuille järjestetään jo todella nuoresta iästä huolimatta koviakin kilpailuja.

 Ei ole pitkä aika kun näin kisahallilla juuri lasten telinevoimistelukisat, jossa lapsi teki huippusuorituksen, mutta kompastui lopussa, jonka jälkeen juoksi itkien valmentajan luokse. Oli kauhea nähdä niin pienen ja viattoman lapsen olevan niin surullinen kilpailun takia.

 Samalla tavalla voimme ajatella taitoluistelusta, lapsia ajetaan aamu seitsemältä treeneihin ja treenejä keertyy yli 5 viikossa. Itse harrastan Fitnesstä 25 vuotiaana ja mulla on saman verran treenejä kuin lasten taitoluistelujoukkueella. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa. 

Pointtini on se, että tällaista kilpaileminen on. Jos aikuinen ihminen päättää itse lähteä mukaan kilpaurheiluun niin silloin täytyy tiedostaa riskit. Check! Tiedostan!


Mutta entäs Lapsi joka laitetaan kilpaurheilemaan, tietääkö hän lajin riskit? Mahtaakohan vanhemmat kertoa lapselle ruokapöydässä samalla kun allekirjoittavat lupalappua uudelle harrastukselle, että Lauraseni tämä uusi harrastus sitten saattaa aiheuttaa seuraavia ongelmia: kasvun hidastuminen, kuukautishäiriöt, itsetunnon heikkeneminen (jos häviää), mahdolliset tapaturmat jne.

Tottakai kilpailemisessa on myös paljon hyvää ja kouluja käyneet ihmiset keksivät varmasti pitkänkin lorun kilpailemisen hyvistä puolista. Tarkoitan vain, että jos Fitneksessä huomioidaan huonot puolet niin huomioikaa ne sitten muissakin lajeissa. En valitettavasti tiedä harrastusta varsinkaan kilpaharrastusta jossa ei olisi hyviä ja huonoja puolia.

Noh entäs tämä syömishäiriö. Varmasti kehonrakennuksessa on suuri todennäköisyys että se minäkuva vääristyy, mutta varmaan on jo olemassa (jos ei niin pitäisi) jokin tutkimus jossa verrataan syömishäiriöiden ilmentymistä eri lajeissa; baletti, luistelu, telinevoimistelu, kehonrakennus tai vaikkapa yleisurheilu. Uskon, että kehonrakennus ei ole tuossa listassa ykkösenä. 

Kehonrakennuksessa on noihin muihin lajeihin verrattuna se hyvä puoli, että kiinnitämme ravintoon todella paljon huomiota. Itse ainakin katson, että ruoka on puhdasta, laadukasta ja terveellistä. Omat ateriani ovat kuin suoraan ruokaympyrästä. 

Mediassa puhutaan aina kuinka kauheita kehonrakentajien dietit on. Noh, kauheita ja kauheita. Sanotaan näin, että jos lapsena olisin syönyt samalla tavalla kuin  nyt niin äiti olisi itkenyt onnesta. Ruokavalio kumminkin koostuu kuiduista, laadukkaista hiilihydraateista ja proteiineista. Suomennettuna syön kaurapuuroa, marjoja, hemmetisti vihanneksia, kalaa, kanaa, lihaa, maitorahkaa, mehukeittoa , tummaa riisiä jne.

Ylirasitustiloista en edes aloita kirjoittamaan, tiivistettynä voin sanoa, että aivan varmasti joka ikiseen kilpaurheilulajiin kuuluu riski saada keho ylirasitustilaan.

Itse koen, että Fitneksessä kuten muissakin kilpaurheilulajeissa avainasemassa on ammattitaitoinen ja hyvä valmentaja. Uskon, että kilpailijan omalla tukiverkollakin on iso rooli.

Oikea valmentaja huolehtii kilpailijan treeneistä ja ruokavaliosta sekä samalla psyykkaa kilpailijaa. Tottakai kilpailijallakin on oma vastuu, kuten esimerkiksi totella valmentajaa ja kuunella omaa järkeä, jos valmentaja osoittautuu epäpäteväksi. 

Personal Trainereitä valmistuu koko ajan ja kaikki lupaa samaa. Täytyy vain tehdä omaa taustatutkimusta valmentaja vaihtoehdoista ja kysellä muilta kilpailijoilta kokemuksia. Näin itse tein ennen kuin lähdin mukaan kisavalmennukseen. 

Oman kisavalmennuksen kautta saan myös mentaalivalmennusta, jotta huomioidaan koko kokonaisuus niin fyysinen kuin psyykkinen puoli. Epäilen, että ei kauhean monessa muussa kilpalajissa huomioida tällä tavalla. 

Perheen vaikutus on myös suuri. Jos perhe ja ystävät on tukena koko matkan, niin koko kilpavuosi helpottuu. Jos taas perhe ja ystävät eivät kannusta ja usko lajiin tai kilpailijaan niin matka on tietenkin huomattavasti paljon raskaampi. Kilpailijalla ei ole tukiverkkoa, joille puhua mahdollisista epäonnistumisista tai onnistumisista. Ihanat tapahtumat ja saavutukset ovat ihania vasta siinä vaiheessa kun pääset jakamaan ne toisten kanssa. Näin ainakin mulla.

Yhteenvetona:

On ihan sama harrastatko kilpaurheilua vai urheiletko huvin vuoksi. Joka tapauksessa aina on olemassa riskejä. Jokaisesta lajista voi tehdä kunnon riskikartoituksen, mutta se kannattaa tehdä siinä vaiheessa kun on valitsemassa itselleen uutta lajia. Jos sydän vie esim. jääkiekkoon, tanssiin tai fitnekseen, niin siinä vaiheessa sitä hyväksyy riskit ja elää niiden kanssa. Terveellä järjellä pystytään välttämään paljon! Käyttäkäämme siis tervettä järkeä, hankkikaamme erinomaiset valmentajat jos haluamme kilpailla.  Ja lopuksi kuunnellaan meitä fiksumpia. 🙂


Kiitos ja kummarrus, oma avautuminen on suoritettu! 😀



Kuva on otettu täältä: http://www.momsteam.com/successful-parenting/advice-parents-after-sports-team-loss-or-poor-performance 



9 kommenttia

  1. Anonymous kirjoitti:

    Hyvä kirjoitus Munkki!
    Jokaisessa urheilulajissa on loukkaantumisriski sekä henkisesti että fyysisesti.

    Nimimerkillä: Eläminen aiheuttaa kuolemaa.

  2. Anonymous kirjoitti:

    Heippa Johanna,

    löysin sun blogin äsken ja luin kerralla alusta loppuun 🙂 Kiva lukea samanhenkisestä ihmisestä, jolla on samanlaiset tavoitteet kun itsellä. Tähtään itse kisoihin 2015 keväällä ja jouluun saakka mennään vielä ilman valkkua. Tää on tää opiskelijan budjetti :/

    Olisi kiva tietää mitä opiskelet ja mitä teet työksesi? Työmatka Amsterdamiin kuulosti aika hauskalta 😛 Kelpaisi tuollaiset duunireissut kyllä itsellekin 😉

    Tsemppiä treeneihin ja kisavalmennukseen. Sait juuri uuden lukijan 🙂

    /Ninni

    • Johanna Varis kirjoitti:

      Kiitos kommentista! 🙂 Ihana kuulla että jäät seurailemaan!

      Valmentaja ei tosiaan ole aina se halvin vaihtoehto, mutta en itse usko, että pääsisin lähellekkään kisakuntoa ilman valmentajaa.

      Hyvä, että olet laittanut jo kisat lukkoon ja matka on jo alkanut! 🙂 Tsemppiä todella paljon omaan projektiin!

      Opiskelen Kulttuurituotantoa ja töikseni teen koordinaattorin hommia, mm. tuotan tapahtumia, teen markkinointia ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. 🙂

      Huippua, että kommentoit! Aktiiviset lukijat on aina enemmän kuin tervetulleita! 🙂

      – Johanna

  3. Anonymous kirjoitti:

    Hyvä Johanna!
    Ihan turhaa pelottelua yhden lajin nimissä. Joka lajissa voi vetää ”överit”!

  4. Anonymous kirjoitti:

    Taitoluistelun / yleisurheilun yms. oikeiden urheilulajien loukkaantumisriskit (kaatumiset, revähdykset ja venähdykset) on paremmin ihmisten tiedossa joten niistä ei tarvitse uutisoida enää.

    • Johanna Varis kirjoitti:

      Moikka! Kiitos kommentista!

      Totta, siinä olet oikeassa, että kaikki varmasti tietää noiden yleisten urheilulajien loukkaantumisriskit. Mutta uskon vahvasti että myös saliurheilussa nämä mainitsemasi riskit ovat kaikilla myös tiedossa.

      Nythän uutisoinnissa on ollut näiden aika yleisempien riskien lisäksi myös näitä harvinaisempia riskejä, kuten syömishäiriötä, hormonallisia häiriöitä jne.

      Kirjoitukseni pointtina oli, että nämä myös harvinaisemmat riskit ovat samat myös niin taitoluistelussa kuin yleisurheilussakin, niistä ei vaan uutisoida.

      Fitness on nyt kaikkien huulilla ja siksi se on lajina otettu suurennuslasin alle. Mielestäni Fitness on yhtälailla ”oikea” urheilulaji kuin mikä tahansa muukin kilpaurheilulaji, mutta jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen. 🙂

      – Johanna

  5. Anonymous kirjoitti:

    Moi,

    Riski sairastua syömishäiriöön on olemassa kaikessa kilpaurheilussa. Selvää kuitenkin on, että fitness-urheilussa riski sairastua syömishäiriöihin on suurempi. Tutkimustietoa emme tarvitse todisteeksi tälle toteamukselle. Olisihan se nyt hölmöä, jos ongelmia ei syntyisi todennäköisemmin lajissa, jonka nimi on kehonrakennus.

    On selvää myös, että suhtaudumme skeptisesti kilpaurheiluun, jossa osaanottajat osallistuvat kansallisen tason kilpailuihin takanaan pahimmillaan vuoden verran treeniä ja dieettiä. Jotkut meistä jopa huomauttavat olevansa useita kilpailijoita näyttävämpiä ilmestyksiä uikkareissamme.

    Toki fitness-untuvikoilla on asiansa osaavat valmentajat tukenaan. Lisäksi useimmiten he ovat riskit tiedostavia täysikäisiä ihmisiä. Meidän silmiimmme näyttäisi kuitenkin siltä, että tässä nyt uunotetaan aikuisia ihmisiä asiantuntija- ja markkinakoneiston avulla tavoittelemaan keinotekoisesti luotua elämäntapaa ja kehonkuvaa. Ei mitään uutta auringon alla siis. Kauhuksemme toteamme myös, että villitys on leviämässä yhä nuorempien ihmisten keskuuteen.

    Me edustamme siis tavallisia ihmisiä kuten vaikkapa mediaa. Emme harrasta fitness-urheilua emmekä tunne yhtään fitness-urheilijaa, joten koko lajin pointti on meille hieman hämärän peitossa. Yrittäessämme ymmärtää, pyrimme suhteuttamaan lajin jo olemassaoleviin kokemuksiimme maailmasta. Yritämme siis ikäänkuin katsoa ilmiötä laajemmasta perspektiivistä. Täältä ylhäältä katsottuna koko fitness-touhu näyttäisikin kovasti epäilyttävältä. Ei voi olla kyse pelkästään kirkasotsaisesta kilpaurheilusta.

    terveisin: ”oikeaa” kilpaurheilua reilu kaksi vuosikymmentä takana 😉

    • Johanna Varis kirjoitti:

      Moikka!

      Kiitos vastauksesta. 🙂

      Syömishäiriö jo pelkästään sanana ”syömishäiriö” kertoo että suhtautuminen ruokaan on jollain tavalla vääristynyt/väärä. Kehonrakennuksessa ruualla on todella suuri merkitys. Täytyy syödä aika paljon, että lihakset saadaan kasvamaan ja tietenkin kisadietillä sitten syödään normaalia vähemmän, kun halutaan polttaa rasvat kehosta pois. Vuoden kestävistä kisadieteistä en ole kyllä ikinä kuullut. 🙂 Tottakai vuosi syödään ohjeiden mukaan mutta yleensä kisadietti kestää (tietysti lähtötilanteesta riippuen) muutaman kuukauden.

      Syömishäiriöitä ilmenee varmasti ihan kaikissa lajeissa, hyvänä esimerkkinä otan esim. mäkihypyn.

      Fitness kilpalajina vaatii paljon omistautumista ja kovaa treeniä. Niin kuin mikä tahansa muukin urheilulaji. Jos lajissa haluaa pärjätä tulee oikeasti kaikki palaset loksahtaa kohdalleen. Toki osallistujia voi samalla tavalla olla muutaman kuukauden treeniajalla fitnesskisoissa kuin juoksukilpailussakin, mutta se on toinen asia pärjääkö siellä. Se kuka on parhaimassa kesäkunnossa on sitten ihan katsojan silmässä. Toiset tykkää muhkummasta toiset jostain muusta. Siihen on jokaisella varmasti oma mielipide ja maku. 😉

      Lajissa mukana olevat henkilöt tekevät pirusti töitä sen kropan eteen ja se kroppa syntyy ainoastaan kovalla työllä ja oikealla ruualla. Minusta se ei ole keinotekoista. 🙂 Olisi eri asia jos ”lihakset” istutettaisiin implanteilla. 😀 Minusta itsestä ainakin tämä elämäntapa tuntuu hyvältä ja aidolta; syön todella terveellistä ruokaa, harrastan paljon liikuntaa ja en vietä aikaa baareissa juosten tai ravintoloissa syöden. Minusta on hienoa, että laji kiinnostaa myös nuoria. Monessa maassa on vaivana nuorten liikalihavuus niin tämähän on mainio uutinen että urheilu ja terveellinen ruoka kiinnostaa myös nuorisoa.

      Ymmärrän toki, että Fitness urheilulajina ei ole sinulle tuttu, mutta silloinhan siihen kannattaa tutustua ennen kuin teilaa sen suoralta kädeltä. Mediaakaan ei kannata aina uskoa, media tarjoaa kumminkin informaatiota ei aina puhdasta faktaa. Jos mediaan olisi uskominen niin jääkiekko tulisi kieltää ja nuorten väkivaltaisuus kasvaa jääkiekon takia. 😉

      Laji on varmasti yhtä epäilyttävä kuin jääkiekko tai nyrkkeily. Fitneksessä yksilö tekee kaikkensa voittaakseen; treenaa paljon, syö hyvin ja huoltaa kehoa. Kilpasiskojen/veljien kanssa vaihdetaan kokemuksia, vinkkejä ja järjestetään yhteisiä treenejä vaikka kaikki tähtäisi samaan kisaan. Yhteishenki on mitä parhain. Jääkiekossa nyrkit herisee, törkeitä taklauksia ja pään aukomista jäällä ja nyrkkeilyssä uhotaan ja oikeasti sitten tapellaan ja ihan tosissaan. Jos kaikki olisi näin mustavalkoista ja ainoa tiedonlähde olisi media, niin olisi kyllä aika vaikea valita lajia mitä uskaltaisi harrastaa.

      Fitness on urhelua samassa määrin mitä muutkin kilpaurheilulajit tanssista sinne juoksuun. Kovaa treenataan ja treenaaminen huipentuu kisoihin. Tanssijoilla on koreografia niin kuin fitneksessäkin. Meidän koreografia on se hetki siellä lavalla; kävely, poseeraukset, kasvojen ilmeet jne.
      Kaikki harjoitellaan etukäteen ja tarkasti. Fitness lajina ei missään nimessä ole tarkoitettu kaikille ja en halua sitä kenellekään tuputtaa. Jokainen ihminen tehköön itse sen valinnan mikä harrastus sopii itselle ja omaan elämäntilanteeseen.

      Toivottavasti jäät seurailemaan blogiani ja pääset tutustumaan fitnekseen paremmin. Tänne kertoilen rehellisesti treeneistä, ruuista jne. Vuoden jälkeen voit sitten kommentoida miten epäilyttävä laji onkaan kyseessä, kun sitten olet sen nähnyt. 🙂

      T. Johanna

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *