Hae
JohanOnFitness

Pitäisi olla täydellinen

Pitäisi olla menestynyt, muttei liian menestynyt, ettei miehet koe sitä uhkaksi. Pitäisi olla rahaa, muttei liikaa, ettei tee muita kaateelliseksi. Pitäisi olla kaunis, muttei liian kaunis, jotta olisi uskottava ja helposti lähestyttävä. Pitäisi olla itsenäinen, mutta pyytää myös apua, jotta olisi luotettava.

Pitäisi olla kotona lasten kanssa, mutta samalla rakentaa uraa. Pitäisi käydä töissä, muttei liian paljon, jotta kerkeisi olla myös läsnä. Pitäisi hymyillä ja itkeä, jotta näyttäisi tunteita. Pitäisi olla myös neutraali, jottei näyttäisi liikaa tunteita. Pitäisi yrittää välttää olemasta liian neutraali, jottei vaikuta kylmältä. Pitäisi olla kiinnostunut muista, muttei utelias. Pitäisi olla huoliteltu muttei pinnallinen. Pitäisi harrastaa liikuntaa, joogaa, meditaatiota, juoksua, salia, mieluiten myös crossfittiä, tennistä, vähän myös golfia. Mieluiten niin, ettei nämä vie oikeastaan yhtään oma aikaa, jottei ole itsekäs ja vietä aikaa pois perheen luota.

Pitäisi tehdä kotityöt, olla hyvä vaimo, leikkiä lasten kanssa ja olla nättinä samalla kun rakennat sitä uraa, mutta olet kotona kauniina, muttei pinnallisena, menestyneenä, muttei kumminkaan rikkaana, harrastaen liikuntaa, joka ei veisi yhtään sun omaa aikaa. Helppo nakki vai mitä? 😉

Odotukset vs. odotukset / Pitäisi olla X

Jos jonkin asian olen oppinut niin se, ettei odotukset ikinä kohtaa odotuksia. Ei muiden kuin oman päänkään sisällä. Elämme maailmassa, joka pursuaa odotusten odotuksia joka ikisestä tuutista. Itse olen jakanut nämä odotukset kolmeen kategoriaan; omat odotukset, ulkopuoliset odotukset ja alitajuiset ympäristön luomat epäsuorat odotukset.  En tiedä onko nämä jotain virallisia termejä vai ei, koska tähän ajankäyttöön liittyen en kerennyt tätä kirjoitusta kirjoittaessa edes Googlettaa näitä. 😀

Omat odotukset ihan terveellä järjelläkin ajateltuna tarkoittaa niitä odotuksia, joita me itse asetamme itsellemme. Omat henkilökohtaiset lyhyen ja pidemmän ajan tehtävät ja niiden tavoitteet. Nyt en puhu pelkästään uraan liittyvistä asioista, vaan hyvinkin arkisista askareista. Esim. lyhyen ajan tehtävänä ja tavoitteena päivälle; herää, syötä lapsi, vie lapsi päiväkotiin klo 7.30, kerkeä töihin kahdeksaksi, suorita maanantaina To Do -lista loppuun, käy kaupassa, hae lapsi päiväkodista, tee ruokaa, leiki, ole läsnä, tee kotityöt, hoida illalla vielä kasa lukemattomia sähköposteja, pidä 5 min meditaatiohetki, muista kysyä mieheltä miten työpäivä meni ja hymyillä vaikka mielessä pyörii satamiljoonaa isoa- ja mikroasiaa kerralla, käy suihkussa, hoida vielä muutama työjuttu, muista laittaa puhelin darkmodeen jottei sinivalo vaikuta yöuniin, pese hampaat, ai niin muista syödä jotain!

Pidempiaikaisina tehtävinä ja tavoitteina voi olla taas pudottaa ne kuuluisat 5 kg, joita olet ollut pudottamassa jo 25 vuotta, tee paljon töitä, jotta pääset etenemään uralla, jne.

Ulkopuoliset odotukset

Ulkopuoliset odotukset ovat taas muiden ihmisten luomia odotuksia, joista henkilö voi ottaa paineita suoriutua. Näitä ovat mm. ne kerrat, kun sukulainen neuvoo miten paljon lapsen kanssa, pitäisi istua hiekkalaatikolla, lukea, harrastaa, jne. Tai miten vaikka työnantaja odottaa sinun suoriutuvan. Samaan kategoriaan menee myös ne, jos vaikka lapsettomat ystävät odottavat sinun venyvän täsmälleen samoihin asioihin kuin ennen lasta. Näistä kaikista lyöt itsellesi uusia odotuksia ja paineita. Mietit miten hitossa saat nämäkin aikatauluun sovitettua niin, että kaikki olisi tyytyväisiä.

Alitajuiset odotukset

Alitajuiset odotukset ovat sitten niitä kaikista salakavalampia. Ne ovat niitä pieniä kuiskauksia oman pään sisällä, kun näet televisiossa tai somessa täydellisen ihmisen. Sen ihmisen, joka on lukenut itselleen viisi eri tutkintoa, ollut töissä useammassa eri maassa johtotehtävissä, omaa täydellisen vartalon ja vielä täydellisemmät hiukset, on lapsia, aviomies ja elämä vaikuttaa täysin tasapainoiselta. Kirsikkana kakun päällä, että hän on vielä sinua nuorempi. Samalla hetkellä itse kutistuu sellaiseksi AntManiksi, ilman niitä supervoimia. Rupeat heti alitajuisesti miettimään mitä voisit tehdä paremmin, miten voisit olla vieläkin tehokkaampi jne. ja kohta jo huomaat selaavasi uusia koulutuksia, jos nyt joku mahtuisi vielä viikkokalenteriin. 😀 Saman efektin voi aiheuttaa yksi ainoa kuva somessa, jonka pohjalta määrittelet koko ihmisarvosi.

Miten löytää tasapaino

Kuten aikaisemmin sanoin odotukset eivät ikinä kohtaa odotusten kanssa. Olivatko ne sitten mitä tahansa edellisiin kolmeen kategoriaan kuuluvia.

Ei ole helppoa tajuta mitkä ovat hyviä ja terveitä odotuksia ja mitkä negatiivisia. Tämän oppiminen ei tapahdu hetkessä, mutta kun sen oivaltaa elämä helpottuu aika paljon.

Kaikki me olemme erilaisia ja kaikkien meidän elämä, arvot sekä ratkaisut ovat jokaisen henkilökohtaisten elämänkokemuksien summa, jotka ovat muodostaneet meille kaikille oman perspektiivin jokaiseen asiaan. Tämän takia meidän ja ulkopuolisten odotukset eivät ikinä tule kohtaamaan täysin. Kun tunnistamme päämme sisällä mitkä ovat todellisia odotuksia ja mitkä ei, meidän elämän laatu paranee. Tämä koskee myös niihin omiin epärealistisiin odotuksiin ja paineisiin, joita asetamme itsellemme. Meidän on hyvä muistaa, ettei meidän tarvitse olla samanlaisia kuin naapurin Pirkko tai Pirkon Amerikan serkku, joka on pörssiyhtiön henkilöstöjohtaja. Me itse luomme meille omanlaisen – meidänlaisen elämän.

Lue myös: Identiteettikriisi

Seuraa Instagramissa. 

Identiteettikriisi

Identiteettikriisi – siitä kärsin juuri nyt. Tämä kriisi on itseasiassa ollut päällä jo jonkun aikaa, melkein vuoden. Kriisissä on ollut selvästi eri vaiheita, joita on määritellyt tietyt elämäntapahtumat.

Identiteettikriisi – Ura, äiti vai uraäiti?

Olen aina ollut aika uraorientoitunut. Ennen Theoa mulla oli selkeä visio siitä, miten haluan elämäni rakentaa ja missä järjestyksessä. No elämähän ei tietenkään mene niin, kuin sen suunnittelee ja Theo kertoi tulostaan elämäni projektiaikataulun mukaan aivan väärällä rivillä. Vaikkakin näin jälkikäteen mietittynä hän saapui elämääni juuri, eikä melkein oikeaan aikaan. Theo kumminkin muutti elämäni täysin ja hänen ansioistaan olen tämä ihminen mikä olen nyt.

Olen itseasiassa nyt siinä pisteessä, jolloin ajattelin saavani ensimmäisen lapsen; Olen päässyt urallani tiettyyn pisteeseen ja olen naimisissa. Tästä opittua, ettei elämässä tosiaankaan tarvitse tehdä asioita tietyssä järjestyksessä, vaan elämä vain tapahtuu.

Rakastan tehdä töitä ja kiireinen työviikko antaa mulle paljon enemmän, kuin mitä se ottaa. Poden siitä välillä huonoa omatuntoa. Saako ”äiti-ihminen” nauttia näin paljon töistään ja ajasta pois oman lapsen luolta? Eikö kaikkiin meihin äiteihin olekaan puhallettu ripausta kanelia, tuoksukynttilöitä ja riittämättömyyden tunnetta vanhempana? Miten minä, joka rakastaa lastaan ja myös töitään saattaakin tuntea itsensä silti riittäväksi? Joko minussa on jokin tosi pahasti vialla tai sitten olen löytänyt aarteen sisäisen sateenkaaren päästä. Tämä on se hetki, kun identiteettikriisi iskee. Saanko sittenkään tuntea tätä rauhaa?

Kamppailua ajasta

Toki välillä sydämessä muljahtaa, kun kello kolmen kokous venyy viiteen. Mietin vain päässäni, että nyt pitäisi keretä kotiin, että kerkeän edes vähän aikaa leikkiä Theon kanssa. Onneksi suurimmaksi osaksi ajasta pääsen kotiin juuri silloin, kun olin suunnitellut. Toki joskus tehdään töitä 7 päivää viikossa, mutta onneksi yleensä töiden jälkeen on aikaa lukea kirjaa, leikkiä autoilla, halitella, sumitella ja olla vain lähekkäin.

Vaikka ura ja työ on intohimo, niin Theo kumminkin merkitsee ylitse kaiken muun. Millään muulla ei loppupelissä ole merkitystä. Kaikista inspiroivankin työpäivän jälkeen Theo aina muistuttaa mikä on elämässä tärkeintä.  Iltaisin kun laitan Theolle yöpukua päälle hän yleensä vetää mut ihan kiinni itseensä ja halaa mua pitkään. Mikään ei voita sitä hetkeä.

Ura, äiti vai uraäiti. Valitsen ne kaikki. Ei pelkästään ura, ei pelkästään äiti, mutta ei myöskään kokoaikainen uraäiti. Olen äiti 100% ajastani. Sitä faktaa ei poista mikään. Rakennan uraani ja nautin siitä, mutta se ei sulje pois, etten olisi hyvä ja rakastava äiti. Uraäiti on leima, joka tietyllä tavalla kuulostaa jopa negatiiviselta. Eihän miehistäkään puhuta nimellä uraisä. Olemme ihan yhtä lailla tasa-arvoisia ja hyviä töissä käyviä vanhempia, niin isät kuin äiditkin. Vaikka tituleeraan itseäni uraäidiksi, koska mielestäni se tiivistää hyvin kaksi elämäni isoa osa-aluetta, niin silti en halua sen termin täysin määrittelevän itseäni. Olen myös kauhuelokuvien rakastaja, ihminen, joka vihaa sukkia, ainainen oppija, halauksia kaipaava, rakastava, mutta analyyttinen minä, vaimo, äiti ja se uraäiti.

Lue myös: Viikko Vuoristoradassa